Se oli siinä: Maailmanmestari Tero Pitkämäki, 36, lopettaa uransa

Sport Content

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, 36, on tehnyt kovan, mutta samalla myös odotetun päätöksen: pitkä ja menestyksekäs ura on tullut tiensä päähän. Pitkämäki ilmoitti uransa päättymisestä tänään Kuortaneella pitämässään tiedotustilaisuudessa. Pitkämäki ei kilpailut tällä kaudella lainkaan. Pitkämäen tukijalan polven eturistiside meni poikki vuoden 2018 kesäkuussa Paavo Nurmen kisoissa Turussa. Polvi operoitiin viime vuoden elokuussa. Pitkämäki kokeili heittokuntoaan ensimmäisen kerran helmikuussa, mutta pian kävi selväksi, että polven katkennut eturistiside ei ollut kuntoutunut siinä määrin, että hän olisi voinut tähdätä tosissaan Dohan MM–kisoihin. Pitkämäki saavutti urallaan seitsemän arvokisamitalia. Hän voitti maailmanmestaruuden Osakassa vuonna 2007 tuloksella 90,33. MM–hopeaa irtosi Moskovasta 2013 ja –pronssia Pekingistä 2015. Olympialaisissa Pitkämäki oli parhaimmallaan kolmas vuonna 2008 Pekingissä. EM–kisoissa Pitkämäki saavutti hopean vuonna 2006 Göteborgissa, sekä pronssit 2010 Barcelonassa ja 2014 Zürichissä. Pitkämäen ennätys kirjataan lukemin 91,53. Hän heitti nuo lukemat vuonna 2005 Kuortaneella. Pitkämäki on valittu Vuoden urheilijaksi 2007, 2013 ja 2015. . – Sport Content

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu