Alkavalla viikolla on tiedossa vielä kesäisiä lämpötiloja eteläisessä Suomessa. Itäosissa lämpötila kohoaa jopa 20 asteeseen.
–Sää lämpenee Etelä-Suomessa lähipäivinä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela
Huomenna tiistaina alkaa etelästä virrata lämmintä ilmaa.
Samaan aikaan on kuitenkin tulossa säärintamassa pilviä ja sateita lännestä.
Loppuviikko on epävakainen.
–Alkuviikko näyttää säilyvän etelässä poutaisena. Tiistaina lämpötila saattaa kohota 17 tai jopa 18 asteeseen.
Aurinkoisinta on eteläisen Suomen itäosissa, Uudenmaan itäpuolella.
Tampereen suunnalla tiistaista on tulossa Uudenmaan aluetta viileämpi, pilvinen ja mahdollisesti sateinen päivä.
–Todennäköisin paikka sateettomalle, aurinkoiselle säälle ja 20 asteen lämpötiloille on maan itäisimmissä osissa.
Pääkaupunkiseudun osalta ennustaminen vielä vaikeaa.
–Voi olla, että keskiviikkona iltapäivällä on Uudellamaalla ajoittain sadetta, mutta voi olla poutaistakin.
–Edessäni on nyt neljä ennustetta, joiden mukaan sadetta on eri paikoissa.
Uusimpien ennusteiden mukaan maan itäosassa lämpötilat voivat kohota 20 asteeseen. Aurinkoisinta on Kymenlaaksossa.
Kuun vaihteessa sää todennäköisesti viilenee. Pitkän ajan ennusteet ovat epävarmoja, mutta tulossa on mahdollisesti kylmenevää.
–Tässä näkyy heikohko signaali tavanomaista viileämmästä säästä.
–Ei näiden ennusteiden perusteella kannata toivoaan heittää. Kyllä syyskuuhun lämpimiäkin päiviä mahtuu.