Viikonloppu on ollut tähän asti melko sateinen. Sunnuntaina ja maanantaina voi sataa paikoin jopa yli 50 millimetriä vuorokaudessa etenkin Kainuussa. Näin runsas sademäärä on Ilmatieteen laitoksen mukaan melko harvinainen.
Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta kertoo, että pohjoisessa koetaan tuulenpuuskia sunnuntaina. Vaikka sateet painottuvat Kainuun ja Pohjois-Savon tietämille, myös Hangon ja Tampereen välillä kulkee saderintama. Se pyyhkäisee myös pääkaupunkiseudun ylitse sunnuntai-illan aikana.
Lännessä voi tulla kuuroja.
Maanantaina koko Suomeen on ennustettu poutaista päivää. Pohjois-Lapista pilvet väistyvät viimeisenä.