Vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Miikka Keränen vaatii, että tavarataloketju Stockmann luopuu Hullut Päivät -brändin käytöstä kampanjoinnissa.
Keränen kirjoittaa blogissaan, että Hullut Päivät loukkaa mielenterveysongelmista kärsiviä suomalaisia.
– Mielestäni vaikutusvaltaisella, tunnetulla ja näkyvällä yrityksellä on kannettava vastuuta käyttämänsä retoriikan vaikutuksista. Hulluista puhuminen vähättelee mielenterveysongelmia ja leimaa ongelmien kanssa eläviä, ja siksi Hullut Päivät on lopetettava, Keränen kirjoittaa blogissaan, jonka hän on nimennyt avoimeksi kirjeeksi maineikkaalle tavaratalokonsernille.
Rovaniemeläisen Keräsen mielestä Suomessa käytetään "liian usein sanoja ja ilmauksia, joissa mielenterveysongelmia vähätellään tai niistä kärsiviä leimataan".
– Vetoan Stockmannin johtoon, että lopetatte Hullut Päivät. Mielestäni voitte uudelleenbrändätä alennusmyyntinne niin, että sen nimi ei ole osana diskurssia ja retoriikkaa, jossa mielenterveysongelmia vähätellään ja niistä tehdään viihdettä. Vastuullinen yritys ottaa huomioon kaiken toimintansa kaikki vaikutukset, ja mielestäni mielenterveysongelmilla naureskelu ei kuulu 2010-luvun yrityskuvaan, Keränen kirjoittaa.
Keräsen ohella myös mielenterveysalan ammattilaiset ovat pohtineet Hullujen Päivien nimen sopivuutta. Viime vuoden syksylläehdotettiin, ettäbrändistä hyötyväStockmann voisi sponsoroida mielenterveystyötä