Muutama lämpöaste jää pian historiaan ainakin eteläisimmässä Suomessa, sillä lämpötila laskee yön aikana pakkasen puolelle. Kuinka paljon pakkasasteita tulee – se jää ilmatieteilijöiden mukaan nähtäväksi.
– Näyttää kyllä vahvasti siltä, että pakkasen puolelle mennään koko eteläisessä Suomessa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pakkasta on yöllä ja aamulla muutamia asteita, joten se ei tee hyvää tienpinnalle, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jesse Heikkilä
Heikkilän mukaan tieliikenteessä kannattaa pitää varovaisuus mielessä, sillä tiet ovat paikoin hyvinkin liukkaita.
– Etenkin pienet tiet ovat paikoitellen jäisiä ja ajokeli voi olla huono, Heikkilä kertoo.
Lunta sen sijaan tulee ensi yönä vähemmän kuin viime yönä. Heikkilä on päivän mittaan katsellut, kuinka paljon lunta on luvassa.
– Nyt puhutaan yhdestä tai kahdesta senttimetristä. Voisi kai sanoa, että nyt hivauttelee hiutaleita, mutta kovaa lumisadetta ei ole perjantaiaamuun mennessä luvassa, Heikkilä arvioi.