Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kartta näyttää: Näin Ana iskee Suomeen – lunta jopa 15 senttiä ja erittäin huono ajokeli

Ilmatieteen laitos varoittaa Suomeen tiistain vastaisena yönä iskevästä lumimyräkästä.

Myräkkä on seuraustaon Länsi-Eurooppaan viikonloppuna iskeneestä Ana-matalapaineesta.

Suomeen matalapaine saapuu lounaasta ja maan etelä- ja itäosassa voi kertyä paikoin yli 15 senttimetriä lunta. Ajokelistä tulee erittäin huono.

Myräkkä liikkuu tiistaina päivän aikana koilliseen ja yltää keskiviikon vastaisena yönä pohjoiseen asti.

Sade muuttuu etelärannikolla tiistaina aikana rännäksi ja illalla lopulta vedeksi.

Lounaissaaristossa sade tulee pääosin vetenä tai räntänä.

Lunta kertyy tiistaina eniten maan eteläosassa Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa sekä idässä Pohjois-Savossa. Eniten lunta on luvassa Savoon, jossa sitä voi tulla paikoin yli 15 senttimetriä.

Keskiviikkona suurimmat lumisadekertymät ovat maan pohjoisosassa.

Ajokeli on tiistaina erittäin huono laajalti maan etelä- ja itäosassa ja keskiviikkona huono maan pohjoisosassa lumisateen ja voimakkaan tuulen yhteisvaikutuksen vuoksi.

Katso alla olevasta Twitter-animaatiosta, miten Anan häntä pyyhkii Suomen yli.

Voimakas lumimyräkkä uhkaa tiistaina. Kyseessä on uudelleen syvenevä #Ana -myrsky. Väri sininen = lumisadetta. Harmaa pilviä. Arvaatko loput? #talvi#ajokelihttps://t.co/lYU1vNbIWJpic.twitter.com/oOwwQq56uk — Ilmatieteen laitos (@meteorologit) 10. joulukuuta 2017