Suomalaisten pelko mustasta joulusta näyttää tällä hetkellä turhalta, sillä suurimmassa osassa maata vietetään Ilmatieteen laitoksen mukaan valkeaa joulua. Lumettomaan jouluun joudutaan tyytymään Suomen etelä- ja lounaisrannikolla.
Sää muuttuupakkasen puolelle jouluaattona koko maassa. Jouluaattona tulee lisäksi laajalti lumisateita – poikkeuksen tästä tekee maan eteläosa.
Ajokeli on kuitenkin melko huono, Ilmatieteen laitos varoittaa. Esimerkiksi lauantaina 23. joulukuuta tulee taivaalta vettä ja lunta, jotka haittaavat näkyvyyttä tieliikenteessä. Sen sijaan perjantaina sää on lauantaita poutaisempi.