Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Parantaisiko kesälomien siirto koululaisten lomasäitä? Näin vastaavat meteorologit

Kannattaisiko koululaisten kesälomia siirtää säiden vuoksi? Ei kannata, ainakaan auringonpaisteen takia, selvitti Ilmatieteenlaitos

Puhtaasti sääolojen kannalta nykyinen koulujen kesäloman ajankohta on jokseenkin paras mahdollinen, kertoo Ilmatieteenlaitos.Kesäloman siirto kahdella viikolla myöhäisemmäksi lisäisi sateisia lomapäiviä keskimäärin yhdellä päivällä. Sadepäivien todennäköisyys kasvaisi valtaosalla koululaisia.

–Yli 90 prosenttia suomalaisista asuu alueella, jossa sateen todennäköisyys on suurempi elokuun lopulla kuin kesäkuun alussa, Ilmatieteenlaitos kertoo verkkolehdessään.

Auringonpaiste vähenisi peräti kolme tuntia vuorokaudessa, jos lomia lykättäisiin kahdella viikolla.

–Kesäkuun alussa tyypillisenä päivänä aurinko paistaa keskimäärin 8,5 tuntia. Elokuun lopulla paisteaika on noin 5,5 tuntia. Ero on suurempi Lapissa kuin etelässä, Ilmatieteenlaitokselta kerrotaan.

Aurinkoa on kesäkuussa kolme tuntia enemmän vuorokaudessa kuin elokuussa.

Toisaalta kesäloman siirto kahdella viikolla nostaisi lomapäivien lämpötiloja lähes 70 prosentilla koululaisista. Päivisin olisi keskimäärin puoli astetta lämpimämpää, ja vähintään 20 lämpöasteen lomapäiviä saataisiin puolikas lisää.

–Suuri osa suomalaisista asuu etelä- ja länsirannikolla, joissa muutos olisi suurimmasta päästä. Väestötiheys otettuna huomioon kesälomien siirto elokuun lopulle olisi siis ehkä paikallaan, Ilmatieteenlaitokselta kerrotaan.

Ilmatieteenlaitos tutki koululaisten kesälomien mahdollisen siirron vaikutuksia lomasäihin 30 vuoden tilastoistaan. Laskennat tehtiin vertaamalla kahden eri jakson säätilastoja: 1.–15. kesäkuuta ja 16.–30. elokuuta.

Kaunis kesäpäivä määriteltiin selvityksessä niin, ettäpäivän ylin lämpötila on vähintään 20 astetta, sademäärä jää alle yhden millimetrin ja aurinko paistaa vähintään kuusi tuntia.Laskelmissa oletettiin, että koululaiset lomailisivat kotiseudullaan. Ilmastonmuutoksen mahdollisia vaikutuksia lomasäihin laskelmissa ei arvioitu.

Koulujen kesäloma alkaa touko–kesäkuussa ja päättyy yleensä elokuun puoliväliin mennessä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) käynnisti äskettäin selvityksen koulujen kesälomien siirron taloudellisista vaikutuksista matkailuelinkeinolle.