Jaakko Saariluoma: "Kun täytin 50, mitään ei tapahtunutkaan"

Jussi Vehkasalo

Näyttelijä, ohjaaja, tv-kasvo Jaakko Saariluoma kertoo alkuvuotensa kuluneen työrintamalla pitkälti Posse-tv-ohjelman suorien lähetysten merkeissä.

– Olen myös valmistellut kevään stand up -kiertuettani. Niin, ja lunta olen odotellut, mutta eipä sitä ole tullut, eikä enää taida tullakaan, Helsingissä asuva Saariluoma arvioi.

Yksittäisiä stand up -keikkoja hän tekee koko ajan, edellisestä stand up -soolokiertueesta on vierähtänyt viisi vuotta.

– Stand up -klubeilla olen kokeillut uutta materiaalia, tuleva kiertue mielessä.

Lavat auki -kiertueen aikana mies vierailee kaikkiaan 34 paikkakunnalla eri puolilla Suomea Kuusamoa ja Oulua myöten. Kiertue alkaa Vantaalta 7. maaliskuuta ja päättyy 16. toukokuuta Suomussalmelle.

– Liikun keikkapaikoille yleensä autolla, tuottajani on mukana. Jos ajomatka on sen verran lyhyt, että kannattaa palata Helsinkiin yöksi, niin silloin palaamme.

Saariluoma kertoo stand up -komiikkansa rakentuvan vähän kaikenlaisista aihepiireistä.

– Sehän tässä lajissa juuri niin hienoa on, että voi pompata mistä tahansa aiheesta melkein mihin tahansa aiheeseen, Saariluoma sanoo.

Esityksiinsä hän nappaa ajankohtaisia aiheita sekä ajattomia, mutta omalla tavallaan aina ajankohtaisia aiheita.

– Jos jotain mielenkiintoista tapahtuu, siitä voin kehittää materiaalia esitykseeni. Sanoisinko niin, että maalaan esitykseni laajalla värikynäarsenaalilla.

Saariluoma on syntynyt vuonna 1967, viidenkympin rajapyykki paukkui siis jokunen vuosi sitten.

Näkyykö oma ikääntyminen jotenkin jutuissa?

– Edellisellä kiertueellani silloin viisi vuotta sitten puhelin siitä, että viidenkympin rajapyykki lähestyy minua. Sitten kun se päivä tuli, niin mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Vähän niin kuin milleniumina tietokoneiden piti seota ja kaikkea, mutta mitään ei tapahtunutkaan, Saariluoma muistelee.

Hänen mukaansa stand upiin ammennetaan aiheita ja juttuja siitä elämästä, mitä itse elää.

– Siitä tulee myös samaistumispintaa yleisöön, kuulijoihin.

Saariluomasta tuntuu, että nykyään asioilla on aina vain kaksi puolta, mutta yleensä totuus löytyy siltä väliltä. Hän pyrkii löytämään asioihin sellaisen koomisen kulman, että se naurattaa kaiken ikäisiä, näköisiä ja oloisia henkilöitä. Olit siis mies tai nainen, nuori tai vanha, poliittisesti vasemmalta tai oikealta. Tai jotakin niiden väliltä.

Saariluoma valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1994. Saariluoma, kuten myös André Wickström, tuli kaiken kansan tietoisuuteen W-tyyli-tv-ohjelmassa, jota esitettiin televisiossa vuosina 2003–2005. Häntä on sen jälkeen nähty lukuisissa eri tv-ohjelmissa.

– Tv-töiden takia en ole voinut sitoutua näyttelemiseen teattereissa, mutta olen ohjannut teattereissa useamman ensi-illan joka vuosi. Viimeisin ohjaukseni on Täydellinen lauantai, jota esitettiin viime syyskaudella Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä Hakaniemessä, Saariluoma kertoo.

Televisiosta tuttu

Viidellä Venla-patsaalla palkittu näyttelijä, stand up -koomikko sekä Unicefin Hyvän tahdon lähettiläs.

Saariluoma tunnetaan tv-sarjoista Posse, Putous, Stadi vs. Lande, Vedetään hatusta, Läpiveto ja W-tyyli. MTV3-kanavalla alkaa 12. huhtikuuta viihdeohjelma Suurmestari, jossa Suurmestarin roolissa nähtävä Saariluoma laittaa kilpailijat ratkaisemaan heille asetettuja outoja ja hullunhauskoja tehtäviä.

Kokemusta stand up -lavoilta hänelle on kertynyt jo parinkymmenen vuoden ajan niin festivaaleilta, yrityskeikoilta kuin suurista konserttisaleistakin.

www.suomenstandupclub.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää