Suomen pääministeri Sanna Marin(sd.) kirjoittaa Twitter-tilillään, että hallitus valmistelee rajoituksia yksityisten tilojen kuten ravintoloiden sulkemisen osalta.
– Myös liikkumisen rajoittaminen on valmistelussa. Lainsäädäntömme on osoittautunut osan toimenpiteiden osalta jäykäksi, Marin kirjoittaa.
– Hallitus on valmis toimimaan kaikin tarvittavin keinoin epidemian hillitsemiseksi, terveydenhuoltomme kantokyvyn varmistamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Lainsäädäntömme asettaa hallituksen toiminnalle tiukat raamit ja valmistelu vie parhaimmillaankin päiviä aikaa, Marin jatkaa.
– On selvää, että kriisin jälkeen on arvioitava tarkasti lainsäädäntömme uudistamisen tarpeet. Nyt toimimme kovassa aikapaineessa niiden välineiden varassa, joita meillä on käytössä. Tahdosta toimet eivät ole kiinni, kirjoittaa Marin myös.
Myös valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) ilmoitti Ylen aamutelevisiossa, ettäsuomalaisten liikkumista tullaan rajoittamaan lisää.
– Varmasti jo tänään ja huomenna tulee jo lisätoimia. Keskustan eduskuntaryhmä on aivan varmasti valmis kaikkiin tiukimpiinkin toimiin sen puolesta, että tästä kriisistä joskus selvitään, Kulmuni sanoi haastattelussaan.