Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Säässä taas käänne – MTV: Tällaiset helteet palaavat ensi viikolla Suomeen

Alkavasta viikonlopusta on tulossa kulunutta viikkoa viileämpi, mutta muutos kestää vain joitakin päiviä. Säätilan muutoksesta kertoo MTV

Perjantaina ja lauantaina eteläiseen Suomeen on luvassa "vain" parinkymmenen asteen lämpöä, mutta heti sunnuntaista alkaen Suomen yllä vahvistuu korkeapaine – helteet siis palaavat.

Meteorologit uumoilevat hellerajan rikkoutuvan tällöin myös pohjoisempana.

Ja kun helteet alkavat, ne jatkuvat yhtenäisenä putkena ensi viikon loppupuolelle saakka ja jopa pitkälle kesäkuun puolelle.

Jo nyt näyttää siltä, että käsillä olevasta kuukaudesta tulee koko 2000-luvun helteisin toukokuu.

Edellinen ennätys tehtiin vuonna 1984, jolloin hellepäiviä oli peräti kolmetoista.