Kesähelteet ovat vihdoin väistymässä viileämmän ilman tieltä. Helteitä, eli yli 25 asteen lämpötilaa, odotetaan seuraavan kerran ensi perjantaiksi.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoo Iltalehden haastattelussa, että hellelukemat ovat vielä mahdollisia kuluvan kesän ja syksyn aikana.
–Ei ruveta vielä puhumaan, että helteet on jo pidetty, koska emme pysty ennustamaan luotettavasti syyskuulle saakka. Ei kuitenkaan kannata kirjoittaa, että ennustetaan hellettä, koska todennäköisempi vaihtoehto on, että ei ole hellettä, Saarikalle kertoo Iltalehdelle
Tänään sunnuntaina kesäkelejä riittää Suomen keskiosiin ja Etelä-Lappiin. Etelään odotetaan viileämpää keliä ja monin paikoin sadekuuroja ja ukkosta.