Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupungin kehittämisessä erityisenä kohderyhmänä lapset ja nuoret

Lappeenrannan kaupunginhallitus saa 20.8. käsiteltäväkseen toimenpideohjelman, jolla käynnistettäisiin strategisia kehittämis- ja kärkihankkeita 6,78 miljoonalla eurolla.

Hankkeissa painottuvat nuorten työllisyys- ja koulutusedellytyksien edistäminen, yliopiston vetovoimaisuuden vahvistaminen ja osaamispohjaisen yrittäjyyden luominen. Keskikaupungin vireyttä vahvistetaan ja energia-, ilmasto-, vesistö- ja kiertotalousasioita edistetään kestävien periaatteiden mukaisesti.

Erityisenä kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, joiden liikuntaa, harrastuksia ja henkistä hyvinvointia tuetaan muun muassa koulupäivien yhteydessä.

Koululaisten tasa-arvoisia liikuntamahdollisuuksia edistetään esimerkiksi niin, että kouluilla työskentelee liikunnanohjaajia, jotka liikuntaharrastuksia koordinoidessaan pystyvät puuttumaan myös kiusaamiseen.

Päiväkodeissa ryhdytään entistä enemmän käyttämään hyväksi ulkotiloja. Tarkoitus on perustaa nykyisten päiväkotiryhmien rinnalle ympärivuotisesti toimivia ulkoilma- eli niin sanottuja Kota-ryhmiä.

Lasten ja nuorten kiinnostusta luonnontieteisiin, tekniikkaan, ympäristöasioihin sekä yrittämiseen edistetään perusopetukseen sisältyvässä Junioriyliopistossa, jossa tehdään tiivistä yhteistyötä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Näin halutaan myös vahvistaa oman yliopiston vetovoimaisuutta.

Toimintasuunnitelma käynnistää toimintapuiston suunnittelun keskikaupungille. Puistoissa suosittaisiin muun muassa skeittausta, rullaluistelua ja pyöräilyä.

− Esimerkiksi skeittiparkin sääolosuhteita voimme tasoittaa suojilla, joita voi talvella lämmittää ja jotka tarjoavat kesällä aurinkosuojaa. Haluamme myös luoda kohtaamispaikkoja, joissa ihmiset viettävät aikaansa ringissä kasvotusten, kaupungin strategiajohtaja Markus Lankinen naurahtaa.

Tietokoneurheilullekin luodaan suotuisia olosuhteita.

– Eikö olisi hienoa, että Lappeenrannalla olisi oma huippujoukkue ja järjestäisimme eSportin massatapahtumia, joihin kokoontuisi tuhansia pelaajia, Lankinen visioi.

Myös digitaalinen, ajantasaisista palveluista kertova ja kaksisuuntainen viestintä ovat keskeisiä kehittämiskohteita. Niin sanottu Lappeenranta-applikaatio esimerkiksi kertoisi, milloin uimahallissa on ruuhkaista ja milloin on tilaa. Myös esimerkiksi teiden auraustilanteen ajantasainen tieto helpottaisi kaupunkilaisten arkea. Applikaation avulla halutaan kehittää myös digitaalista osallistamista.

Tilojen tehokkaampaa käyttöä ja tapahtumien järjestämistä edistetään Varaamo-tilanvarausjärjestelmällä, jonka toteuttaminen on jo pitkällä.

Kaupunkisuunnittelun vuorovaikutusta lisätään muun muassa 3D-mallinnuksilla, joista kuntalaisten on aiempaa helpompi hahmottaa suunnitelmia ja ottaa niihin kantaa.

Strategisessa toimenpideohjelmassa vauhditetaan rakennusten energiatehokuuden parantamista ja siihen liittyviä ratkaisuja.

Markus Lankinen korostaa, että energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää niin kaupungin omissa kiinteistöissä kuin muissakin alueen rakennuksissa.

− Uskon, että yliopiston, kaupungin ja yritysten yhteisissä hankkeissa pystymme varsin nopeasti myös kaupallistamaan energiatehokkuutta parantavia pilottiratkaisuja.

Lappeenrannassa on useita vuosia panostettu vesistöjen kunnon kohentamiseen ja suojeluun.

− Mietimme muun muassa yhdessä viipurilaisten kanssa, kuinka voimme vähentää typen ja fosforin päästöjä vesistöön. Jätevesien tehokas puhdistaminen sekä muovia korvaavien materiaalien kehittäminen ovat yliopistovetoisia ja kansainvälisesti kiinnostavia kärkihankkeitamme, Lankinen summaa.

Jo valmisteluvaiheessa olevan Saimaa Geoparkin palveluverkkoon liittyen on varattu suunnittelurahaa mahdollisen Saimaariumin eli järviluonnon esittelykeskuksen suunnittelun aloittamiseen.

Myös yrityshautomotoiminta saa strategisesta toimenpideohjelmasta vauhtia. Tavoitteena on, että hautomosta tulisi osa kaupungin perustoimintaa.

Lankinen kertoo, että toimenpideohjelmaan kootun laajan hankekokonaisuuden suunnittelu ja toteuttaminen aloitetaan ripeästi heti kaupunginhallituksen rahoituspäätöksen jälkeen. Samalla käynnistyy tulevien hankkeiden suunnittelu ja seuraavan toimenpideohjelmaversion valmistelu.