Imatran kaupunkikehittämislautakunta on saanut raavittua kasaan säästöjä yli 800 000 euron edestä ensi vuodelle.
Tiistaisessa kokouksessaan lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että esimerkiksi kesäkunnossapidosta säästetään 114 500 euroa, talvikunnossapidosta 90 000 euora, katuvalaistuksesta 97 000 euroa, viheralueista ja puistometsistä 95 000 euroa ja liikennevalo- ja katuvalohuollosta 20 000 euroa.
Pöytäkirjaan on kirjattu merkintä, että lautakunta tekee päätöksensä tietoisena siitä, että "tasapainotus vaikuttaa merkittävästi kaupunkikuvaan, ympäristön laatuun ja ylläpitoon".
Kokouksessa käytiin myös keskustelua Kipa Oy:n roolista kunnossapidon osalta. Lautakunta päätyi esittämään, että kaupunginhallitus kävisi Kipa Oy:n kanssa keskustelun, jotta sen asema urakoinnissa ja vastuualueen talouden suunnittelussa selkenisi ja antaisi pitkäjänteisyyttä vastuualueen taloudenpitoon erityisesti kunnossapidon osalta.