Taipalsaaren kunnanvaltuusto linjasi sopeuttamisprosessin tavoitteiksi, että sopeuttamistoimenpiteet on oltava synergiassa valtuuston hyväksymään kuntastrategiaan.
Lähtökohtana on itsenäisenä kuntana pysyminen kriisikuntakriteereillä arvioituna. Kunta ei selviä velvoitteistaan ilman voimakasta sopeuttamista. Toteutettava rakennemuutos palvelee pitkäkestoista kunnan etua.
Sopeuttamistoimenpiteillä on oltava vahvistava vaikutus kunnan elinvoimaan sekä lisättävä uskottavuutta laadukkaiden kuntapalveluiden tuottajana. Tavoitteena on vahvistaa kunnan imagoa ja tunnettuutta. Toimenpiteiden on tuettava yhteisöllisyyttä, viestinnän laatua ja sen avoimuutta.
Sopeuttamistavoitteen laskennallinen tarve vuosille 2019–2021 on noin 750 000 euroa / vuosi.
Tavoitteen saavuttamiseksi ohjausryhmä ehdottaa, että varhaiskasvatus toteutetaan yhdessä yksikössä eli Satulaivassa Saimaanharjulla. Noin 10 prosenttia palvelusta tuotetaan palvelusetelein yksityisten palveluntuottajien kanssa. Perusopetuksen osalta alakoulu keskitetään Kirkonkylän koululle. Yläkoulun opetus tapahtuu nykyisen Saimaanharjun yhtenäiskoulun tiloissa.
Ohjausryhmän ehdotuksen mukaan prosessit ja toiminnot uudistetaan palvelemaan optimaalisesti muutettuja palvelu- toimintoja. Tukitoiminnot tarkoituksenmukaistetaan palveluverkon tarpeisiin.
Lisäksi on tarkasteltu niitä toimintoja, jotka ovat yhteisiä koko kuntarakenteelle ja ehdotettu uudistuksia siten, että toiminnot ovat linjassa muuttuneisiin rakenteisiin.