Tallink laajenee nyt Aasiaan – palkkaa jo kiinaa ja japania osaavia töihin

Tallink-konserni on ilmoittanut perustavansa ensimmäisen Aasian tytäryhtiönsä Singaporeen. Tallink Asia PTE Ltd:n tavoitteena on edistää konsernin kehitys- ja laajentumistoimia Aasiassa.

– Tavoitteenamme on kehittää ja laajentaa toimintaamme uusille markkinoille jatkuvasti, ja nyt on Aasian vuoro. Kollegamme ovat jo pitkään luoneet Aasian-toiminnoillemme pohjaa markkinoimalla siellä tuotteitamme ja palveluitamme sekä Itämeren aluetta, Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene kertoo tiedotteessa.

Tallink Asia PTE Ltd:n johtajaksi on valittu Tallink-konsernin kehitysjohtaja Taavi Tiiveltiedotteessa.

– Kerromme Aasian-suunnitelmistamme lisää, kun ne ajan myötä tarkentuvat, Nõgene sanoo.

Tallink on panostanut viime vuosina voimakkaasti aasialaisille matkustajille suunnattujen palvelujen kehittämiseen sekä markkinointitoimenpiteisiin Aasiassa.

Yhtiö on rekrytoinut muun muassa kiinan ja japanin kielen taitoista asiakaspalveluhenkilökuntaa ja ottanut laivoilla käyttöön etenkin kiinalaismatkustajien suosimat Alipay- ja WeChat Pay -maksujärjestelmät.

Lisäksi Tallink osallistuu vuosittain matkailualan messuille Aasiassa ja tekee yhteistyötä paikallisten matkanjärjestäjien kanssa.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut