Yle: Brother Christmas Ari Koponen valittaa tuomiostaan – käsittely suoraan KKO:ssa

Ari Koponen hakee valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Anton Soinne

Pasi Natunen

KansanedustajaAri Koponen(ps.) valittaa rahankeräysrikoksesta saamastaansakkotuomiosta.Asiasta kertooYle uutiset.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Brother Christmas -hyväntekeväisyysjärjestön vetäjänä tunnetun Koposen viime viikolla runsaan 1 000 euron sakkoihin. Oikeus katsoi Brother Christmasin keränneen vuonna 2017 rahaa ilman lain vaatimaa lupaa.

Ylen mukaan Koponen on ilmaissut tyytymättömyytensä koko tuomioon. Hänellä on kolme viikkoa aikaa jättää varsinainen valitus. Valituslupaa haetaan ennakkopäätösvalituksena poikkeuksellisesti suoraan korkeimmalta oikeudelta (kko).

Koponen on vedonnut siihen, ettei rahankeräys ole ollut vastikkeetonta, vaan hän on myynyt tuotteita. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että kysymys ei ole ollut todellisesta tuotemyynnistä vaan rahankeräyksestä.

Koposen asianajajaAntti Pulkkinensanoo Ylelle, että valitus perustuu tähän näkemyseroon. Hänen mukaansa yleinen rikosoikeudellinen periaate on, että lain sanamuotoa ei saa tulkita laajentavasti syytetyn vahingoksi.

Ylen mukaan syyttäjä ei aio ilmoittaa tyytymättömyyttään tuomioon. Jos vastapuoli kuitenkin valittaa, myös syyttäjä harkitsee vastavalituksen tekemistä seuraamuksen osalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu