Imatran kaupunki ei jatkossakaan vastaanota kiintiöpakolaisia, vaan keskittyy jatkamaan myönteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden pakolaisten vastaanottoa kaakon vastaanottokeskuksista. Näin linjasi kaupunginhallitus vastauksena ELY-keskuksen pyyntöön, että Imatrakin vastaanottaisi kiintiöpakolaisia jatkossa.
Päätöksen taustalla on hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujalan mukaan se, että Imatra tekee jo alueen vastaanottokeskusten myötä osuutensa ja enemmän kuin moni muu kaupunki Suomessa.
– Olemme valtakunnallisestikin katsottuna poikkeuksellisessa tilanteessa, kun alueella on edelleen kaksi vastaanottokeskusta. Imatran rooli on ensisijaisesti huolehtia näistä vastaanottokeskuksista tulevista pakolaisista.
Imatra päätti jo vuonna 2016, että kaupunki sitoutuu tarjoamaan asunnon Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueen vastaanottokeskuksista myönteisen oleskelulupapäätöksen saaneille henkilöille, mikäli nämä haluavat muuttaa Imatralle. Tällä linjalla jatketaan edelleen.
– Toki neuvottelut ELY-keskuksen kanssa käydään kaupunginhallituksen päätöksestä huolimatta, mutta tämä on lähtökohta. On harvinaista, että vastaanottokeskuksia on näin lähekkäin kaksi kappaletta.
Pakolaisten osalta prosessi etenee yleensä niin, että he tulevat ensin Joutsenoon, joka on niin sanottu transit-vastaanottokeskus. Transit-keskus on Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhutteluita tekevän toimipisteen lähellä sijaitseva keskus, ja tarkoitettu ensisijaisesti uusille maahan tulleille turvapaikanhakijoille.
Kun hakija on käynyt turvapaikkapuhuttelussa, hänet siirretään toiseen keskukseen odottamaan päätöstä, tässä tapauksessa Imatralle.
Vuonna 2017 kuntapaikkoja Imatralle myönnettiin 51, ja viime vuonna 10. Tämän vuoden elokuun loppuun mennessä kuntapaikkoja oli myönnetty vain yksi.
– Tämä ei todennäköisesti ole se taso, jolle kuntapaikkojen määrä asettuu. Tälläkin hetkellä Imatran vastaanottokeskuksessa on päätöstä odottamassa suuria perheitä, ja heidän saamansa myönteinen päätös voi hetkessä nostaa lukua huomattavasti.
Yhä useampi Imatralta viime vuosina kuntapaikan saanut pakolainen on Kujalan mukaan muuttanut oma-aloitteisesti muualle, etelän suurempiin kaupunkeihin. Taustalla on kaksi selittävää tekijää: työt ja sukulaiset.
– Imatralla maahanmuuttajien työllistyminen on haastavaa. Lisäksi Imatralle ei ole syntynyt sellaisia kansallisia ryhmittymiä, omaa joukkoa, jolta saisi tarvittaessa vertaistukea.