Tangomarkkinoilla hurmanneella nuorella laulajalla on monta rautaa tulessa

Silla Pöyry Kari Martiala

Lari Heikkinen

Lappeenrantalaisella Silla Pöyryllä riittää tehtävää tänä syksynä. Parhaillaan käynnissä ovat ylioppilaskirjoitukset, ja myös musiikki pitää lukiolaisen kiireisenä.

Seinäjoen Tangomarkkinoilla Superfinaaliin yltänyt laulaja teki kesällä sopimuksen MagnumLiven kanssa.

– He ovat myyneet nyt keikkaa jouluksi ja kesäksi lavakeikkoja, Pöyry kertoo.

MagnumLive tulee myös tulevaisuudessa julkaisemaan hänen levyttämäänsä musiikkia.

Vaikka tarkemmasta julkaisuajankohdasta ei vielä olekaan tietoa, musiikin parissa hommia riittää.

– Olen tehnyt myös omaa musiikkia. Vähän aikaa sitten olin kulttuuritapahtumassa Pumppuhuonella, jonne tein kolme omaa kappaletta.

Pöyry kuvailee tekemäänsä musiikkia progressiiviseksi, josta löytyy muun muassa vaikutteita jazzista sekä runonlaulannasta.

– Tangomarkkinoiden jälkeen olen saanut enemmän musiikista irti. En tiedä vielä mihin suuntaan musiikkini menee.

Vaikka suunnasta musiikin suhteen ei olekaan vielä tietoa, on musiikilla silti osa myös jatkossa.

– Enemmän kallistun musiikkiin kuin akateemiseen suuntaan. Lukion jälkeen tähtään konservatorioon, Pöyry kertoo naureskellen.

Seinäjoella on nähty laulukilpailuissa useampana vuotena samoja naamoja, mutta Pöyryn uudelleen osallistuminen ei ole todennäköistä.

– Tällä hetkellä ajatus kilpailusta on erittäin hyvä ja kasvattava kokemus. Haluan pitää sen kenties sellaisena.

Kehruuhuoneella tullaan kuulemaan Pöyryn musiikkia 7.11. kahden konsertin verran, kun esiintymässä on Silla Pöyry & Mesenaatit.

Itse tekemänsä ja esittämänsä musiikin ohella Pöyry on mukana Oscar el Husseini & Tulenarka-yhtyeessä, joka esittää lattarimusiikkia. Yhtye esiintyy levyjulkkarikeikallaan Kulttuuritila Nuijamiehessä 19.10.

Tangotulkinnoistaan tutuksi tullut Pöyry kertoo olevansa musiikin suhteen kaikkiruokainen. Tällä hetkellä hän itse kuluttaa paljon instrumentaalista musiikkia.

– Vaikka olen laulaja, olen myös muun muassa alttoviulisti. Kun kuuntelen instrumentaalista musiikkia, saan luotua niihin laulua improvisoimalla.

Hänen mukaansa improvisaatiokyvystä on hyötyä esimerkiksi jameissa.

Silla Pöyry

Pääsi Tangomarkkinoilla Superfinaaliin saakka, oli finalisti myös Tangojuniori-kilpailussa vuonna 2014.

Uutta musiikkia tulossa tulevaisuudessa.

Yksi solisteista yhtyeessä Oscar el Husseini & Tulenarka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu