Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kulttuuritila Nuijamiehessä on täysi tohina päällä – ”Ilman vapaaehtoisia tätä ei voisi toteuttaa”

Syksy on saapunut ja vuoden pimein aika pian käsillä, mutta Kulttuuritila Nuijamiehessä on täysi tohina päällä.

Paljon uuttakin on vireillä, osa sellaista, mistä ei vielä hiiskuta julkisuuteen.

Kulttuuritila Nuijamies ry:n puheenjohtaja Mikko Vento kertoo, että alkamassa on ”NIPPU - niputtamalla ja kokeilemalla uutta bisnestä” -hanke, johon on juuri rekrytoitu oma hankepäällikkö. Hanke toteutetaan LUT:n kanssa.

– Pian pääsemme kertomaan, kuka hän on. Tämä hanke avaa meille monelta kantilta katsottuna uusia mahdollisuuksia.

NIPPU on luovan alan toimijoiden tuotteiden ja osaamisen niputtamista yhteen uusien tuotteiden ja palvelujen kanssa liiketoiminnan luomiseksi sekä tuoteideoiden testaamista matalalla kynnyksellä suoraan asiakkaalla.

Aivan näillä hetkillä yhdistys ja Etelä-Karjalan Osuuspankki allekirjoittavat aiesopimuksen siitä, että Kulttuuritila Nuijamies ry ostaa Nuijamiehen rakennuksen itselleen.

Kaupan toteutuminen ajoittuu siihen hetkeen, kun Pormestarin korttelin kaava valmistuu. Samalla ratkeaa Nuijamiehen elokuvateatterin suojelu.

– Niin me kuin Osuuspankkikin toivomme, että kaava valmistuisi mahdollisimman pian. Se helpottaisi tulevaisuuden suunnittelua merkittävästi ja myös rahoituksen hankkimista tarvittavien korjaustöiden tekemiseksi, Vento sanoo.

Kesällä Nuijamiehessä tehtiin remonttia, mikä tarkoittaa salitekniikan parantumista.

– Meillä on nyt tosi hyvät puitteet keikoille. Ammattilaiset ovat kehuneet tilan akustiikkaa jopa yhdeksi Suomen parhaista.

Vaikka Nuijamiehen nimessä mainitaan kulttuuritila, monitoimitila saattaa olla kuvaavampi termi puhuttaessa siitä, mitä kaikkea seinien sisäpuolella on tarjolla.

– Nuijamies haluaa olla kaikkien kaupunkilaisten olohuone. Paikka, jonne on helppo tulla. Me tarjoamme puitteet, ja täällä voi järjestää vaikka mitä.

Myös ravintolapalveluiden puolella tapahtuu, kun ne siirtyvät osaksi yhdistyksen omaa toimintaa vuoden alussa.

Tähän asti ravintolapalveluista on vastannut Avot Sie.

Nuijamiehen toiminta lepää paljolti vapaaehtoisten panoksen varassa.

– Ilman vapaaehtoisia tätä ei pystyttäisi toteuttamaan. Toivomme lisää innokkaita mukaan porukkaan.

Vennon mukaan sitä ei tarvitse pelätä, että oma panos olisi liian pieni tai että mukaan lähtemällä tulisi sitoutuneeksi johonkin, mihin oma osaaminen tai aika eivät riitä.

– Pienikin juttu on tärkeä, niistä muodostuu kokonaisuus. Jokainen pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Lipunmyynti on aivan yhtä tärkeää kuin hallintokin.

Vilkas ohjelmasyksy on täydessä vauhdissa.

Muutamana poimintana mainittakoon esimerkiksi Maustetyttöjen ja Lukas Leonin ikärajattomat keikat, burleskipikkujoulut ja Docventures-klubien jatkuminen.

– Kansalaisopiston kanssa järjestämme elokuvakurssin. Tällaisia yhteistöitä toivomme enemmän, esimerkiksi kaupungin ja muiden oppilaitosten kanssa toteutettuna, Vento sanoo.

Vaikka Nuijamiehen lavalla nähdään monia tämän hetken suosikkiartisteja, baarien kanssa ei haluta kilpailla.

– Kyse on tarjonnan monipuolistamisesta kaupungissamme, Vento päättää.