Etelä-Karjalan museon uusi näyttely muistuttaa menneestä kuvin

Etelä-Karjalan museossa on esillä Lappeenrannan kaupungin 370-vuotisjuhlanäyttely Taasha myö tavattii, tuutha sie vastakii. Valokuvapainotteisessa näyttelyssä on kuvattu lappeenrantalainen elämänmeno 40- ja 50-luvun taitteesta 90- luvulle saakka.

– Pääosa kuvista on museon kokoelmista. Osa on tullut Yhdessä enemmän hankkeen myötä lahjoittajilta, amanuenssi Miikka Kurri kertoo.

Esillä on muun muassa Unto Oikkosen, Pekka V. Virtasen ja Matti Uusihongon ottamia kuvia.

Näyttely kulkee kronologisesti läpi vuosikymmenien. Alussa voi tutustua esimerkiksi sodan jälkeiseen Lappeenrantaan, josta ilmenee puutalovoittoinen pikkukaupunki.

– Vaikka näyttely onkin keskittynyt Lappeenrannan keskustaan, on huomioitu myös myöhemmät kuntaliitokset, Kurri toteaa.

Esillä on esimerkiksi parturi-interiööri, jossa on taustalla suuri kuva joutsenolaisesta kampaamosta. Kuvan ohella interiööriin on koottu museon kokoelmista löytyvien tarvikkeiden avulla 1970-luvun kampaamomiljöö.

Nähtävillä on myös digikuvaesityksiä ja filmimateriaalia vuosien varrelta. Yksi filmeistä on Lappeenranta 300-vuotta filmi vuodelta 1949, jossa perehdytään myös kaupungin syntyvaiheisiin. Kaupungin juhlavuosi näkyy myös vitriineissä, joissa on esillä eri juhlavuosien esineistöä.

Näyttelyn ulkoasun vuosikymmenittäin vaihtuvineen fontteineen ja väreineen on luonut Tuomas Nokelainen

Kuvissa on esiteltynä kaupunkielämän lisäksi myös muun muassa ravintolaelämää, leirintäaluetta ja löytyypä kuva myös SaiPan eräästä joukkueesta.

– Kuvissa näkyy eri malliin ihmisiä kuin nykyisin katukuvassa, intendentti Satu Ståhlberg toteaa.

Museossa voi tutustua myös Lappeenrannan yliopistoelämään. Yliopisto on perusettu kaupunkiin vuonna 1960, joten silläkin puolella on juhlan aihetta.

– Tämä on kunnianosoituksemme yliopistolle, Ståhlberg kertoo.

Näyttelyssä esillä oleviin valokuviin kannattaa paneutua hieman pintaa syvemmältä.

– Kuvia tarkasti katsottaessa voi nähdä kaupungin vanhat liikeet, Kurri toteaa.

– Kuvissa näkyy kivasti ajanhenki kuten valomainokset, Ståhlberg jatkaa.

Näyttely on esillä 8.3.2020 saakka.

Etelä-Karjalan Museon uusi näyttely

Taasha myö tavattii, tuutha sie vastakii 8.3.2020 asti, Etelä-Karjalan museo.

Esillä on muun muassa Kuvapajan, Aarne A. Mikonsaaren, Matti Uusihongon, Pekka V. Virtasen ja Unto Oikkosen valokuvia.

Näyttely on Lappeenrannan museoiden omaa tuotantoa ja sen runko pohjautuu museon kuva-arkiston valokuviin.

Kuvalainoja näyttelyyn on saatu Lappeenrannan teknillisen yliopiston arkistosta sekä Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimelta, filmimateriaalia Yleisradiolta.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut