Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leffa-arvio: Viihdyttävän hulvatonta zombie-komediaa – älyvapaat sankarit saavat katsojan nauttimaan

Zombieland: Double Tap

George A. Romero kuoli vuonna 2017, mutta hänen perintönsä elää. Zombiet ovat huojuneet valkokankailla siitä asti, kun Romeron Elävien kuolleiden yö (1968) lanseerasi voodoo-uskontoon yhdistetyt zombiet osaksi länsimaista kulttuuriympäristöä ja populaarikulttuuria.

Viimeksi tänä vuonna vaappuvia raatoja nähtiin Jim Jarmuschin draamakomediassa Dead Don't Die

Harva zombie-elokuva tuo kaluttuun genreen mitään uutta, mutta onhan hauskanpitokin ansio sinänsä. Vuonna 2009 tulleen ensimmäisen osan jatkoksi tehtailtu Zombieland: Double Tap saattaa olla katsojalle ajanhukkaa, mutta ainakin se on viihdyttävää sellaista. Kaikessa hillittömyydessään. Ja ainakaan se ei tekeydy muuksi kuin hulvattomaksi kertakäyttötuotteeksi.

Double Tap esittelee ensimmäisestä osasta tutun remmin, jonka vetovoima perustuu näyttelijöiden karismaan ja synergiaan.

Jesse Eisenberg esittää edelleen nörttipoika Columbusta, jonka selviytymisstrategia apokalypsin jälkeisessä maailmassa nojaa älyvapaisiin sääntöihin. Woody Harrelson vetää jälleen bravuurinsa, eli näyttelee junttia asehullua nimeltä Tallahassee.

Ilmeisen kuvitteellisilla intiaanijuurillaan retosteleva Tallahassee palvoo Elvistä ja räjähtelee raivosta joutuessaan taittamaan maantietä nössöllä tila-autolla hukattuaan päheän kärrynsä.

Aina yhtä hehkeä Emma Stone on Columbuksen tyttöystävä Wichita, joka jättää tylysti Columbuksen. Columbus turruttaa sydänsurunsa hyppäämällä sänkyyn totaalisen bimbon Madisonin (Zoey Deutch) kanssa.

Wichita tulee katumapäälle, mutta bimbosta ei päästä eroon millään. Viidettä pääosaa näyttelee Abigail Breslin, Tallahasseen ottotyttärenä, joka Tallahasseen kauhuksi lähtee umpinarsistisen hippimuusikon matkaan.

Älyvapaiden sankareiden retki kulkee Valkoisesta talosta Elviksen pyhättöön Gracelandiin ja sieltä hippien kommuuniin Babyloniaan. Matkan varrella posautellaan eläviä kuolleita, mutta elokuvan komiikka ei piristävästi juutu zombien tollouteen ja suolenpätkiin, vaan verraten nokkelaan sanailuun ja äkkivääriin edesottamuksiin.

Harrelson, kaikessa maneerisuudessaankin, tekee irvokasta pilkkaa machokliseistä. Wichitan ja Columbuksen parisuhde, jota Madison hämmentää aivottomuudellaan, on nautittavan epäromanttista räpeltämistä.

Kirjoittaja: Jarno Lindemark

Tähtiä: 3