Oopperalaulaja, bassobaritoni Juha Uusitalo ja pianotaiteilija Kristian Attila esiintyvät Rautjärven kirkolla 1.12. järjestettävässä ”Oi kallis Suomenmaa” -konsertissa.
Uusitalo on esiintynyt paljon yhdessä Sibelius–Akatemiassa opettavan Attilan kanssa.
– Hän on luottopianisti, jolta käy mikä musiikinlaji tahansa, ja arvostan häntä yli kaiken.
Uusitalo ei ole aiemmin konsertoinut Rautjärvellä.
Luvassa on Uusitalon mukaan isänmaallinen konsertti Talvisodan syttymisen tunnelmissa. Myös jouluisia lauluja kuullaan.
– Kuulaa, Merikantoa, Sibeliusta, hän luettelee.
– Myös yhtä ooppera-aariaa, Richard Wagnerin Laulu iltatähdelle, pyydettiin.
Lauluakatemian taiteellisena johtajana toimiva Uusitalo kertoo konsertteja olevan loppuvuodelle sopivasti.
Menestyksekkään kansainvälisen uran oopperalaulajana tehnyt Uusitalo on haastatteluissa kertonut avoimesti sairastumisestaan, joka johti oopperauran päättymiseen.
Vuonna 2008 hänellä todettiin aivokasvain, joka leikattiin joulukuun 10. päivänä 11 vuotta sitten. Kolme vuotta myöhemmin hän kohtasi aivovaltimon pullistuman, aivoinfarktin ja sitä seuranneen hoitovirheen.
Alkuvaiheen suunnaton katkeruus ja viha on Uusitalon mukaan jo laantunut.
– Aluksi mietin, miksi minulle piti tapahtua tämä, ja että muut saavat roolit, jotka oli minulle määrätty. Katkeruus on kuitenkin käyty läpi ja tilalle on tullut ripaus viisautta.
Hän käy puolen vuoden välein magneettikuvauksissa ja on juuri palannut Helsingistä neurologin vierailulta.
– Viimekertaisista magneettikuvista ei löytynyt mitään hälyttävää.
Uusitalo huokaisee helpotuksesta, mutta toteaa, että koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Nyt hän kertoo olevansa onnellisempi kuin koskaan, vaikka ura suurten oopperoiden tähtenä on ohi.
– En pysty huijaamaan ihmisiä, että olisin täysin terve ja ettenkö ontuisi.
Roolit, joissa voi ontua, ovat kuitenkin mahdollisia, ja niitä Uusitalo on tehnytkin aivoinfarktin jälkeen.
Hän toteaa, että parasta elämässä on tällä hetkellä ylipäätään se, että hän saa elää. Hän on myös kiitollinen parisuhteestaan ja lapsistaan, joiden kasvua ja kehitystä seurata.
– Tapahtuu kivoja pieniä asioita, jotka tuntuvat hyvältä.