Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinkiläinen Timo, 41, paljastaa kiinteistönvälittäjän arjen Ylelle – ”Velkaa voi tulla ekana vuonna 30 000 euroa”

Kiinteistövälitysala on monelle aloittelevalle välittäjälle raadollinen. He joutuvat maksamaan siitä, että saavat olla töissä, kertoo Ylen tekemä selvitys

Alalla toimii useita yrityksiä, joiden bisnekseen kuuluu, että töihin haalitaan koko ajan uusia kokemattomia välittäjiä. He toimivat niin sanottuina kevytyrittäjinä ja joutuvat maksamaan kuukausimaksua.

Vaikka välittäjä ei saisi myytyä mitään, yritykset tekevät rahaa.

Yli kymmenen vuotta alalla ollut helsinkiläinen Timo, 41, maksoi viime talvena useita tuhansia euroja siitä, että sai tehdä viisi kuukautta töitä. Hän kertoo Ylelle pitäessään työstään heti aloittaessaan 2000-luvun taitteessa.

Timo menestyi ja kohosi konttorinjohtajaksi. Seuraavassa työpaikassaan Osuuspankin kiinteistönvälitysketjussa OP-kodissa hän oli elokuussa 2007 Suomen paras myyjä saatuaan yhden kuukauden aikana kaupaksi 14 asuntoa Espoon Leppävaarassa.

Oltuaan välillä muissa töissä hän palasi vuosi sitten syksyllä tutulle kiinteistönvälitysalalle.

Työnantaja tarjosi kevytyrittäjämallia ja Timo solahti yrityksen brändin alle nollan euron pohjapalkalla. Kaikki työvälineetkin piti hankkia itse, Yle kertoo.

Kokeneena välittäjänä Timo sai sovittua toimeksiantoja, mutta yhtään kauppaa ei ehtinyt syntyä ennen kuin hän sanoi seis.

– Totesin, ettei tähän kannata velkaantua. ala on muuttunut. Käsitykseni on, ettei juuri ketään enää haluta rehelliseen palkkasuhteeseen, hän toteaa Ylelle.

Ensimmäisenä vuotena voi Timon mukaan tulla 30 000 – 40 000 euroa velkaa.

– Vaatii omavaraisuutta lähteä tähän touhuun mukaan.