Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Calvin Otewa, 17, ponnistaa politiikaan – "Politiikka olisi erittäin mielenkiintoinen työ"

Lappeenrannan nuorisovaltuustovaaleissa valittiin valtuusto kaksivuotiskaudelle 2020-2021.

Vaalien ääniharavaksi nousi jälleen Lyseon lukiossa opiskeleva 17-vuotias Calvin Otewa 160 äänellä. Hän sai eniten ääniä myös vuoden 2017 vaaleissa. Ääniä annettiin vaaleissa yhteensä 1297.

Otewan ura käynnistyi nuorisovaltuustossa 14-vuotiaana.

– Kaveri ”pakotti” kirjoittamaan osallistumislapun vaaleihin Kaamospuhalluksessa, hän naurahtaa.

Kahden ensimmäisen kauden aikana Otewa kertoo verkostoituneensa paljon eri toimijoiden kanssa. Hänen mukaansa nuorisovaltuusto vaikuttaa taustalla olemalla yhteydessä päättäjiin. Edustajilla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnissa, mikäli näin päätetään.

– Nuorisovaltuustolla ei ole äänivaltaa lautakunnissa, Otewa muistuttaa.

Hänen mukaansa päättäjät kuuntelevat mielenkiinnolla nuorisovaltuuston tekemiä lausuntoja.

Konkreettisena onnistumisena edellisiltä kausiltaan nuorisovaltuuston toiminnassa hän nostaa esille sen, että Lyseon lukion parkkipaikat ovat nykyisin varattu opiskelijoille. Aikaisemmin paikat täyttyivät monesti turistien ja paikallisten autoista, jolloin lukiolaiset joutuivat jättämään kulkupelinsä kauemmaksi opinahjostaan.

Kuluneella kaudella Otewa toimi valtuustossa 2. varapuheenjohtajana.

Tavoitteet myös kolmannelle kaudelle ovat selvillä nuorisovaltuuston osalta.

– Kun kuntavaalit lähestyvät, olisi tarkoitus tuoda ne nuorten keskuuteen ja tietoisuuteen.

Valtuustokausien ohella Otewa on mukana myös poliittisessa nuorisojärjestötoiminnassa. Calvin Otewa toimii Kaakkois-Suomen Kokoomusnuorten varapuheenjohtajana.

Hän sai marraskuun loppupuolella Kokoomusnuorten liittokokouksessa ahkeran puurtajan kunniakirjan.

– Se oli erittäin suuri palkinto.

Tämän vuoden aikana hän on saanut panostaa poliittiseen toimintaan paljon, kun vaaleja on käyty niin valtakunnallisesti kuin yliopiston edustajistossakin. Vaikka vaalityötä ehdokkaiden rinnalla on riittänytkin, Otewa vakuuttelee, että myös vapaa-aikaa löytyy.

Kiinnostus politiikkaan on herännyt juurikin nuorisovaltuustossa.

– Kun pääsin nuorisovaltuustoon ensimmäisen kerran, kiinnostuin politiikasta.

Tulevaisuudessa politiikka voisi olla Otewalle myös mieluisa ammatti. Tulevia urasuuntia määrittelee paljon vuonna 2021 järjestettävät kuntavaalit, joihin hän aikoo asettua ehdolle.

– Tulevaisuus politiikassa ja yrittämisessä kiinnostavat. Kuntavaalit määrää, jos tulee hyvä tulos, jään tänne. Politiikka olisi erittäin mielenkiintoinen työ.

Calvin Otewan mielestä politiikka voisi tehdä kiinnostavammaksi nuorille esimerkiksi avaamalla politiikka paremmin julkisuudessa.

– Uutisissa voitaisiin avata mitä politiikka oikeasti on. Yhteiskuntaopin tunnit eivät riitä.

Hän nostaa esille kiinnostuksen kasvattamiseksi myös järjestötoiminnan.

– Jos olisi ihmisiä kenelle puhua politiikasta, kiinnostus kasvaisi.

Hänelle itselleen politiikassa toimiminen on opettanut muun muassa verkostoitumisen merkityksen.

– Politiikassa verkostoituminen on helpompaa, kun kiertää tapahtumissa tapaa poliitikot omalla kentällään, Otewa toteaa.