Ilta-Sanomat uutisoi, että vihreiden kansanedustaja, näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius oli halunnut tavata Romaniasiain neuvottelukunnan jo ennen saamelaisille esittämäänsä julkista anteeksipyyntöä.
Petelius on nyt esittänyt myös Suomen romaneille julkisen anteeksipyynnön koskien hänen ja Aake Kallialan tv-sketsejä. Petelius on tavannut tällä viikolla Romaniasian neuvottelukunnan ja keskustellut asiasta heidän kanssaan.
Sarita Friman Romaniasiain neuvottelukunnasta kertoo Ilta-Sanomille tapaamisen lähteneen liikkeelle Peteliuksen aloitteesta, ja että Peteliuksen tapaamispyyntö tuli jo ennen saamelaisille esitettyä julkista anteeksipyyntöä. Kuitenkin tapaaminen sijoittui vasta tälle viikolle aikataulullisista syistä.
Näin ollen Peteliuksen tapaamista Romaniasiain neuvottelukunnan kanssa ei siis olisi sovittu vasta saamelaisanteeksipyynnöstä syntyneen keskustelun myötä.
Frimanin mukaan tunnelma tapaamisessa oli myönteinen ja lämminhenkinen. Friman myös paljastaa, että romaniyhteisössä Peteliuksen ja Kallialan romani-sketseistä on oltu muutakin kuin vain negatiivista mieltä: "Monet sanovat, että niistä on monet naurut naurettu".
Friman silti kertoo olevansa erityisen huolissaan sketsien uusiokäytöstä internetissä ja sosiaalisessa mediassa, mikä voi vaikuttaa esimerkiksi kouluissa ikävällä tavalla romanioppilaisiin.