MobilePaylla maksaminen kovassa kasvussa – vuodelle 2020 ennustetaan miljardin euron ylittämistä

Kuvituskuva. Ville Mäkilä

toimitus

MobilePay kertoo juhlivansa vuosikymmenen vaihtumista ennätyksellisillä kasvuluvuilla. Jo lähes 1,2 miljoonaa suomalaista on ottanut mobiilimaksusovelluksen käyttöönsä.

– Viime vuonna sovelluksen kautta hoidettiin 260 miljoonan euron edestä maksuja. Tälle vuodelle numerot ovat vaihtaneet paikkaa, ja käyttäjämme ovat hoitaneet arkensa maksuja palvelumme avulla jo huikeat 620 miljoonaa euroa, taustoittaa Mobile PayFinlandin toimitusjohtaja Anniina Heinonen

Mikäli kasvu jatkuu samaan tahtiin, vuonna 2020 MobilePayn kautta liikkuu Suomessa jo yli miljardi euroa.

Käyttäjämäärien vahvasta kasvusta kertoo myös se, että MobilePay oli vuonna 2019 Suomen kolmanneksi ladatuin iPhone-sovellus, ainoa finanssialan sovellus 15 suosituimman joukossa.

Nykyisellään MobilePay on käytössä muun muassa S-ryhmän päivittäistavarakaupoissa, K-Citymarketeissa ja VR:n mobiilisovelluksessa sekä verkossa esimerkiksi Finnkinon, Ikean ja Lippu.fi:n nettikaupoissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu