Maalivahtipelaamisen merkitystä arvokisamenestyksessä ei voi koskaan korostaa liikaa. Tilanne on sama tänäkin keväänä, kun Suomi lähtee jahtaamaan kultaa Tampereella ja Helsingissä perjantaina alkavissa jääkiekon MM-kotikisoissa.
Leijonat luottaa Tampereella jo Pekingin olympialaisista tuttuun maalivahtitrioon, jossa isoimman torjuntavastuun kantanevat Harri Säteri ja Jussi Olkinuora Frans Tuohimaan täydentäessä paletin. Olkinuora ja Säteri olivat torjumassa Suomelle MM-hopeaa vuosi sitten Latviassa.
– On helppo lähteä kisoihin, kun me kaikki kolme tunnemme toisemme niin hyvin. Yhteispeli toimii. Sen suhteen ei tarvitse jännitellä ja tutustua, Säteri sanoo.
Reppuritrion tuttuudesta on hyötyä myös Leijonien maalivahtivalmentajalle, hiljattain päätoimiseksi maalivahtipelin kehityspäälliköksi Suomen jääkiekkoliittoon nimetylle Kari Lehtoselle.
– Totta kai se helpottaa, kun olemme olleet monta kertaa yhdessä – EHT:llä, olympialaisissa, Latviassa... On paljon helpompaa lähteä kisoihin, kun sapluuna, pelitapa ja muutkin asiat ovat tuttuja. Silloin ei tarvitse käyttää energiaa niin paljon valmentautumiseen ja opetteluun. Hommat ovat niin sanotusti kukkarossa, sanoo ”Leke” Lehtonen, jonka lempinimestä lukija viimeistään huomaa, että kyseessä on eri Kari Lehtonen kuin toiseksi eniten NHL:n runkosarjapelejä suomalaismaalivahdeista kautta aikain pelannut Kari ”Kärppä” Lehtonen, joka jäi peliuransa jälkeen asumaan perheineen Dallasiin autellen Starsin nykysuomalaisia muun muassa autokaupoilla.
Ja sitten takaisin Tampereelle.
Leijonien maalivahdeilla on pelillisesti paljon yhteistä. Erojakin luonnollisesti löytyy.
– Pelilliset erot eivät ole isoja, kaikki ovat huippuveskareita – omalla tontillaan Euroopan eliittiä. Kun he ovat tänne tiensä raivanneet, niin silloin kaikilla osa-alueilla täytyy olla hyvä. Näihin kuuluvat muiden muassa pelinluku, nopeusominaisuudet ja lajitaidot, Lehtonen aloittaa saaden tuli- tai ehkä mieluummin torjuntatukea Tuohimaalta:
– Meissä kaikissa kolmessa on paljon samaa, jos puhumme vaikkapa syvyyssijoittumisesta. Siinä sovimme varmasti samaan sapluunaan. Teknisesti eroja kuitenkin löytyy. Sen huomaa jo siitä, miltä kukin meistä ulospäin näyttää.
Valehtelisin jos sanoisin, että lipsahduksen unohtaa. Kyllä sen aina muistaa.
Frans Tuohimaa
Tuohimaa kuvailee, kuinka Säterillä on kolmikosta selkeästi suurin ”hanskalipaisu”.
– Eli räpylä tulee torjuntaan aina pienellä virityksellä. Se on silmiinpistävää.
– Finnish flick, nauraa Säteri.
Kun analyysia jatkaa, alkaa eroja kolmikon välille löytyä lisää.
– Jussi pelaa meistä eniten pystyn kautta, melkeinpä kaikissa tilanteissa.
– Minä ja Haba tykkäämme käyttää reverseä, eli pelaamme maalin takaa tulevat ja maalin kulmalla olevat tilanteet tolpan puoleinen patja jäässä. Jussikin käyttää sitä hyvin, mutta ehkä vähiten meistä, Tuohimaa miettii.
Maalivahti mielletään usein pelillisesti erilliseksi yksiköksi. Todellisuudessa hän on kuitenkin tiivis osa kokonaisuutta.
– Pyrimme pelaamaan samalla sapluunalla, olipa maalissa kuka tahansa, sillä yhteistyötä pakkien kanssa on niin paljon. Tämä korostuu etenkin PAPP- (puolustusalueen puolustuspeli) ja alivoimapelaamisessa.
– Esimerkiksi alivoiman pohjapeleistä sovimme paljon keskenämme Atun (Leijona-valmentaja Ari-Pekka Selin) kanssa. Kuka pelaaja kuuluu kenellekin? Jos pohjaan tulee syöttö, niin miten meidän painollinen pakki pelaa? Entä painoton? Esimerkiksi nämä maalivahdin on tiedettävä, jotta hän voi lukea peliä paremmin, Lehtonen kertoo.
Eli kaiken lähtökohta esimerkiksi alivoimapelaamisessa on maalivahdin silmin se, että hän tietää jo etukäteen, kuka vastustajan pelaajista jää mahdollisesti hänen hoidettavakseen.
– Juuri näin. Kun siellä on yhden pelaajan vaje, niin koko ajan on oltava tarkkana ja tiedettävä, missä kukakin on. Ja kuka on kenenkin vastuulla, Lehtonen niputtaa.
Kotikisojen paineista, jopa kirouksesta, on puhuttu paljon. Säteri vakuuttaa, että lähtee kisoihin hyvällä itseluottamuksella.
– En ainakaan vielä ole tunnistanut itsestäni, että tämä olisi erilainen juttu kuin missään muualla pelattaessa. Innostuneisuus toki paistaa läpi, on hienoa päästä askiin kotikisoissa. Tämä on upea mahdollisuus meille kaikille. On turha ottaa sen enempää paineita.
Yhdessä jääkiekkopelissä ehtii tapahtua paljon. Yksittäiseen hetkeen, kuten mahdollisesti helposti päästettyyn maaliin, ei voi jäädä kiinni.
– Pyrin aina unohtamaan tuloksen ja tekemään oman hommani. Kävipä kaukalossa mitä tahansa, niin yritän keskittyä seuraavaan kiekkoon ja tilanteeseen niin kuin mitään ei olisi aiemmin tapahtunutkaan.
Tuohimaa on Säterin kanssa pitkälti samoilla linjoilla.
– Helppoja maaleja menee joskus jokaiselle, mutta ainoa mihin voit vaikuttaa, on seuraava laukaus. Valehtelisin jos sanoisin, että lipsahduksen unohtaa. Kyllä sen aina muistaa. Mutta olen oppinut ymmärtämään, että sitä ei saa takaisin. Sitä vain keskittyy seuraavaan laukaukseen ja menee eteenpäin. Se on ehkä isoin asia, mitä olen urallani oppinut, Tuohimaa puntaroi ja muistuttaa, että tulostaululla yksi maali on aina vain yksi maali – olipa se millainen tahansa.
– Olen oppinut ajattelemaan peliä kokonaisuutena. Jos ensimmäisessä erässä päästää kaksi helppoa maalia, niin voit silti voittaa pelin 3–2. Sen kokonaisuuden hahmottaminen on ollut itselleni todella tärkeää.