Swallow the Sun 20-vuotisjuhlakiertue

swallow

Swallow the Sun juhlii 20-vuotista taivaltaan juhlakiertueella!

Juhlakeikat rakentuvat kahdesta osasta; ensimmäisellä puoliskolla kuullaan Songs From the North -triplajulkaisun akustinen ”Beauty” -levy, jossa bändin lisäksi lavalla nähdään jousikvartetti. Akustista puoliskoa seuraa pieni hengähdystauko, jonka jälkeen
keikkailtaa jatkaa perinteisempi Swallow the Sun -keikka, rakentuen fanien toiveiden mukaisesti. Toiveita keikan sisältöön yhtye kyselee virallisella Facebook-sivullaan Swallow the Sun, joten ota yhtyeen sosiaalinen media aktiiviseen seurantaan.

Kitaristi-biisintekijä Juha Raivio kasasi 20 vuotta sitten kasaan bändillisen keskisuomalaisia metallipäitä, joista syntyi nykyään kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu tunnelmametallibändi Swallow the Sun. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu ”The Morning Never Came” julkaistiin vuonna 2003.

Yhtye on tähän päivään mennessä julkaissut seitsemän levyä, joista viimeisin ”When A Shadow Is Forced Into the Light” (25.1.2019) saavutti kärkisijan Suomen virallisella albumilistalla.

Swallow the Sun oli helmikuussa 2019 Nuijamiehessä vetäen huikean yleisömäärän, joten osta lippusi ajoissa!

Liput tulevat myyntiin Ticketmasteriin perjantaina 29.11. klo 9.

Tapahtuman tiedot

valtakatu 39

Kulttuuritila Nuijamies

Lappeenranta

Luetuimmat

Uusimmat