Tuomas Enbuskelle lyttäys jo ennakkoon – "Tämä on lasten kiusaamista"

Enbuske, Veitola & Salminen -viihdeohjelma saa jo etukäteen tiukkaa palautetta ohjelmassa haastateltavan Terhi Kiemungin vuoksi. Kuvakaappaus Katsomo.fi-videolta

Jari Pietiläinen

IhmisoikeusaktivistiAna María Gutiérrez Sorainenantaa Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla tiukkaa palautetta tänä iltana nähtävästä Enbuske, Veitola & Salminen–viihdeohjelmasta jo etukäteen.

Ohjelmassa on haastateltavana kansanedustajaLea Mäkipään(ps.) avustajaTerhi Kiemunki

Kiemunki on saanut aikaansosiaalisessa mediassa valtavan kohun ihmettelemällä sunnuntaina Facebookissa, onko "muslimipenskojen” kiertäminen virpomassa ehkä kotouttamista, vai ”onko Allahillakin tänään joku vuosipäivä?”

Hän myös pahoitteli sitä, että hänellä ei ollut virpojille annettavaksi kondomeja. Huivipäisten maahanmuttajatyttöjen hän arvioi käyvän noita-akoista.

– Luin monien muiden tavoin huolestuneena televisio-ohjelmasta, johon haetaan "monikulttuurisia lapsia" virpomaan, Gutiérrez Sorainen kertoo.

Hän kertoo olevansahuolestunutasetelmasta etenkin lasten takia.

– Mitä halutaan saada aikaan kutsumalla viihdeohjelmaan viattomia lapsia virpomaan?Selitetäänkö lapsille, että heidän edessä seisoo nainen, joka on puhunut mitä on puhunut? Tarvitsevatko lapset sellaista kokemusta?

– Nyt ja heti se tuntuu lasten kiusaamiselta, jos ja kun heitä asetetaan kameroiden eteen viihdyttämään aikuisia.

Gutiérrez Sorainen pyytäävanhempia viettämään torstai-iltaa vaikkapa pajunkissoja tai pääsiäismunia etsimässä pihamailla, koska lapsia pitää suojella rasismilta.

Vetoan myös lapsiasiavaltuutettuun. Ehkä hän voi saada selville mitä varten "erikoisia lapsia" kaivataan ohjelmaan. Lapsi saisi olla vain lapsi, ilman liiteitä, Gutiérrez Sorainen tykittää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu