Onnibus avaa uuden reitin Lappeenrannasta Jyväskylään – näissä kaupungeissa bussi pysähtyy

Onnibus avaa huhtikuun alussa lukuisia uusia reittejä ympäri Suomen. Onnibus.com

toimitus

Onnibus avaa huhtikuun alussa uuden reitin Lappeenrannasta Jyväskylään.

Uusi F18 vuoro pysähtyy matkallaan Savitaipaleella, Ristiinassa, Mikkelissä, Kangasniemellä ja Lievestuoreella.

Jyväskylästä tulee uudistuksien myötä liikenteen solmukohta ja uusien reittien aikataulut on suunniteltu niin, että bussia voi vaihtaa Jyväskylässä ja vaihto sisältyy lipun hintaan.

– Matkustajavirrat ovat poikittaisliikenteessä pienempiä kuin Helsinkiin suuntautuvassa liikenteessä. Uskon, että eri reittejä Jyväskylän kautta yhdistelemällä saavutamme riittävästi asiakkaita myös poikittaisreiteillä. On perusteltua sanoa, että Jyväskylästä tulee 4.4. alkaen suomalaisen kaukoliikenteen pääkaupunki, OnniBus.comin toimitusjohtaja Pekka Möttö

Reitistön uudistumisen vuoksi OnniBus.com lisää myös kalustoaan ja kuljettajien määrää.

– Autoja tulee liikenteeseen kymmenen ja henkilökunta kasvaa puolestaan kolmellakymmenellä, työpaikat sijoittuvat eri puolille Suomea. Laajentuminen on edellyttänyt myös verkkokaupassamme huomattavaa uudistusta, toteaa Möttö. – Kokonaan uusia reittejä ei Suomen kaukoliikenteessä nykyisin juurikaan avata, joten sitä paremmalta tuntuu avata niitä paljon yhdellä kertaa. Samalla pystymme toteuttamaan merkittävän lisäyksen valtakunnallisessa poikittaisliikenteessä.

Uudistukset lyhyesti

Uusi linja F33 Joensuu-Varkaus-Pieksämäki-Jyväskylä

Uusi linja F18 Lappeenranta-Mikkeli-Jyväskylä-Vaasa

Uusi linja F8 Turusta rannikkoa pitkin Ouluun

Uusia vuoroja Jyväskylästä Ouluun ja Kokkolaan

Jyväskylä–Kokkola reitillä uusi pysäkki Perho

Yövuorot palaavat reitille F5 Kuopiosta Helsinkiin. Aikataulua muutettu.

Reitin F14 Savonlinna–Helsinki aikataulua tarkistetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut