Nyt tuli laskelmat: Näin lompakkosi kevenee vuonna 2017, palkansaaja

Mikko Välimaa

Hallituksen tiistaina sopimat uudet säästötoimet sekätyömarkkinajärjestöjen vielä keskeneräisenkilpailukykysopimuksen tuomat heikennyksetovat kiristämässä verotusta jaleikkaamassa kaikkien palkansaajien ostovoimaa ensi vuonna.

Esimerkiksi keskituloisen 3 295 euroa kuussa ansaitsevan veroprosentti nousee 31,1 prosentista 31,5 prosenttiin, arvioi Veronmaksajien keskusliitto.

Mikäli hallitus ei myöhemmin tee muutoksia verotukseen, laskee nettopalkan ostovoima Veronmaksajien mukaan selvästi. Vuonna 2017 keskituloisen palkansaajan ostovoimasta leikkautuisipois noin 230 euroa. Kuukaudessa persnettoa tulisivajaat 20 euroa.

Myös muissa tuloluokissa ostovoiman muutos jäämiinukselle (katso alla oleva taulukko). Ikävää on, että nyt ollaan kouraisenassamyös pienituloisen palkansaajan kukkarosta.

Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää kehysriihessä syntynyttä kokonaisuutta yllätyksettömänä.

Hän odottaa hallituksen keventävän palkkaveroja myöhemmin, kunhan työmarkkinaratkaisut selviävät. Hallitus on tätä lupaillut, muttei varmaksi vannonut.

– Hallituksen myönteisen työmarkkinasovun tueksi lupaamalle veroporkkanalle on tässä tilanteessa erityisen suuri tarve, Lehtinen sanoo.

– Vuonna 2017 on erityisen tärkeää ylläpitää palkansaajien ostovoimaa ja haurasta kotimaista kysyntää jatkuvan palkkamaltin oloissa.

Lehtinen muistuttaa, että hallitusohjelman mukaan kenenkään palkkaverotus ei tällä vaalikaudella kiristy.

– Tästä linjauksesta on syytä pitää tiukasti kiinni myös kilpailukykysopimuksen toteutuessa, Lehtinen vaatii.

Polttoaineveron kiristäminennostaa bensan litrahintaa parilla sentillä."

Polttoaineveron kiristäminen nostaa bensan litrahintaa parilla sentillä. Lehtinen pitää tätä muutosta vähäisenä samoin kuin makeisveron poistamista.

– Makeisverosta luopuminen on kuitenkin sinällään valitettavaa. Nyt tästä aiheutuva verotuottojen vajaus katetaan toisella valmisteverolla, mikä on ymmärrettävää.

Näin palkansaajia rokotetaan 2017

Tulot2 197 e/kk: Nettopalkan ostovoiman muutos -15 e/kk

Tulot3 295e/kk: Nettopalkan ostovoiman muutos-19 e/kk

Tulot 5492e/kk: Nettopalkan ostovoiman muutos-29e/kk

Tulot 8788e/kk: Nettopalkan ostovoiman muutos-37 e/kk

Laskelmissa on huomioitu myös yleisen ansio- ja hintakehityksen vaikutukset. Laskelmassa ansiotason oletetaan nousevan 0,8 prosenttia ja hintojen 1,0 prosenttia vuonna 2017.

Lähde: Veronmaksajien keskusliitto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu