Arvaisitko? Näin paljon perintötekijät vaikuttavat siihen, sairastutko syömishäiriöön

NÄKÖKULMA Taipumus täydellisyyden tavoitteluun ja itsekuriin lisäävät alttiutta sairastua.

Moni syömishäiriöstä kärsivät on tunnollinen ja liikunnallinen. Siksi syömishäiriötä ei välttämättä tunnisteta terveydenhoitodossa. Arkisto/Terhi Marttinen

Teija Varis

Anoreksiasta on puhuttu viime vuosikymmeninä runsaasti. Harva kuitenkaan tietää, että pari prosenttia suomalaisnaisista sairastuu jossakin vaiheessa elämäänsä bulimiaan.

Bulimia tarkoittaa syömishäiriötä, jossa ruuan ahmiminen ja laihduttaminen muodostavat noidankehän. Syömisen hallinta riistäytyy toistuvasti käsistä, ja syöminen muuttuu ahmimiseksi.

Ahminta tarkoittaa, että syömistä ei pysty lopettamaan, ja siksi tulee syötyä tavanomaista huomattavasti suurempi määrä ruokaa. Lisäksi bulimiaan liittyy yritys päästä tavalla tai toisella eroon ahmitusta ruoasta.

– Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi oksentaminen, painuminen lenkille tai punttisalille, tai tiukka laihdutuskuuri. Mitä tiukempi ryhdistäytymisyritys on, sitä todennäköisemmin se päättyy jossain vaiheessa uuteen ahmintaan, Helsingin yliopiston apulaisprofessori, lääkäri Anna Keski-Rahkonen sanoo.

Syömiskierrettä on vaikea lopettaa omin neuvoin. Syömisen hallitsemattomuus puolestaan aiheuttaa itseinhoa ja häpeää.

– Asia on arka ja siitä on vaikea kertoa muille.

Keski-Rahkosen mukaan bulimian taustalla on periytyvä alttius syömisoireiluun. Perimä ikään kuin kattaa oireilulle pöydän.

– Noin puolet syömishäiriöalttiudesta tule perimän kautta. Se voi tulla myös esimerkiksi täydellisyyttä tavoittelevan ja itsekuria korostavan persoonallisuuden kautta, tai taipumuksena mielialaoireisiin. Elämän myöhempi kulku sitten vaikuttaa siihen, puhkeaako syömishäiriö vai ei.

Kun kehitysmaiden tytöt muuttavat Eurooppaan, heillä esiintyy syömishäiriöitä yhtä usein kuin länsimaisilla naisilla.”

Esimerkiksi ikävät huomautukset ulkonäöstä tai kiusatuksi tuleminen voivat saada nuoren laihduttamaan.

Tämä puolestaan voi laukaista piilevän taipumuksen syömishäiriöön.

Myös masennus- ja ahdistusoireet voivat altistaa bulimialle.

– Monille ruoka tuo lohtua ja sitä käytetään ikään kuin masennuslääkkeenä.

Länsimainen kulttuuri on Keski-Rahkosen mukaan selkeästi syömishäiriölle altistava.

– Monissa muissa kulttuureissa naisihanne on ollut pyöreä ja naisen hedelmällisyyttä korostava. Useissa kehitysmaissa syömishäiriöt ovat aiemmin olleet täysin tuntemattomia, mutta kun sikäläiset tytöt muuttavat Eurooppaan, heillä esiintyy syömishäiriöitä yhtä usein kuin länsimaisilla naisilla.

Rahkonen kertoo huomanneensa, että yleinen bulimiaan liittyvä harhaluulo on, että se on vain huono tapa ja ruuan tuhlausta, josta on helppo irrottautua pienellä ryhdistäytymisellä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Usein bulimia on pitkäkestoinen sairaus.

– Välillä se voi olla hallinnassa, mutta välillä taas nostaa päätään esiin. Monilla bulimiaoireilu on sitkeää. Kierteestä irrottautuminen on kuukausien tai vuosien kestoinen prosessi.

Vain noin kolmannes bulimiaa sairastavista tunnistetaan terveydenhuollossa."

Lohdullista kuitenkin on, että noin puolet bulimiaa sairastavista paranee täysin viiden vuoden sisällä.

Keski-Rahkonen toivookin, että tietoisuus bulimiasta lisääntyy. Liian monen bulimiaa sairastavan on vaikea saada apua ongelmaansa.

– Vain noin kolmannes bulimiaa sairastavista tunnistetaan terveydenhuollossa, hän huomauttaa.

Tästä syystä bulimiaa sairastaville on laadittu itsehoito-ohjelma, joka pureutuu myös bulimian taustatekijöihin.

– Itsehoitokeinot voivat auttaa, siksi niihin kannattaa tutustua ensin. Bulimiasta kannattaa myös kertoa luotettavalle läheiselle ja pyytää tältä tukea. Moni bulimiasta toipunut kertoo, että läheisten apu on ollut ratkaisevan tärkeää.

Ammattiapua voi hakea esimerkiksi kouluterveyden- tai terveyskeskushoitajalta, tai koulu- tai työterveyslääkäriltä, joka arvioi tilanteen ja voi tarpeen mukaan tehdä lähetteen jatkohoitoon.

Bulimiaan liittyvä nyrkkisääntö on Keski-Rahkosen mukaan aina se, että sairastunutta ei saa syyllistää.

– Bulimiaoireilu on arka asia. Syyllistävä ja tuomitseva suhtautuminen tai saarnaaminen eivät auta. Jos läheiselläsi on bulimia, kuuntele häntä avoimesti ja kysy kaipaako hän tukea tai apua.

Bulimia on Suomessa suunnilleen yhtä yleinen kuin muissa Euroopan maissa.

– Suomalaisista bulimiaa sairastavista vajaa neljännes ei oksenna ahminnan jälkeen ollenkaan. Meillä moni bulimiaa sairastava liikkuu paljon ja noudattaa usein hyvin terveellisiä elämäntapoja ahmintojen välillä.

Anna Keski-Rahkonen

Kotoisin Tapiolasta, asuu nykyään Helsingissä.

Lääkäri ja psykiatri. Toimii apulaisprofessorina Helsingin yliopiston Kansanterveystieteen osastolla.

Tutkinut suomalaisten syömistä ja syömishäiriöitä yli 15 vuoden ajan. Erikoistunut psykiatriksi ja kliiniseksi epidemiologiksi. Asunut ja työskennellyt myös Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Italiassa.

Anna Keski-Rahkosen, Pia Charpenterin ja Riikka Viljasen kirjoittama bulimiaa käsittelevä kirja Nälkäinen sydän (Kustannus Oy Duodecim) ilmestyy loppukeväästä.

Kirjassa kerrotaan, mistä bulimiassa on kyse, mitkä tekijät sitä ylläpitävät ja minkälaisin keinoin siitä voi vapautua.

Kirjan painopiste on bulimian taustalla olevien tunteiden ja ajatusten ymmärtäminen ja muuttaminen.

Bulimiaa esiintyy noin 2–3 % naisista ja toisinaan myös miehillä.Tyypillinen sairastunut on 16–20-vuotias, mutta bulimia voi puhjeta myöhemminkin.

Ensiapua ahmintojen hallintaan voi saada HUS-Mielenterveystalon Irti ahminnasta -sivuilta.

Pääkaupunkiseudulla bulimian hoitoa tarjoavat esimerkiksi HYKSin Syömishäiriöklinikka ja yksityinen Syömishäiriökeskus.

Kommentoi

Palvelut