Länsialueen koulupäätöksessä yllätyskäänne – valtuusto jätti asian pöydälle

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto jätti länsialueen koulupäätöksen pöydälle. Janne Koivisto

Janne Koivisto

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto päätti maanantainayksimielisesti jättää länsialueen koulupäätöksen pöydälle. Valtuusto jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan 6. kesäkuuta.

Valtuutetut halusivat lisäaikaa vaihtoehtojen punnintaan. Virpi Junttilan (vihr.) mielestäasukkaiden palautetta eiole huomioitu riittävästi. Junttila kertoi häpeävänsä, että koulujen ja päiväkotien henkilöstö ei uskalla keskustella valmistelusta julkisuudessa.

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan asettama työryhmä kävi läpi kaikkiaan 15 eri vaihtoehtoa. Kaupunginhallitus esitti valtuustolle, että Lappeenrannan länsialueen koululaiset keskittyisivät Sammonlahden ja Lappeen kouluihin. Kuusimäen kouluun jäisi 1. ja 2. luokka.

Kuusimäen koulu, Skinnarilan päiväkoti ja koulu, Lavolan koulu sekä Uus-Lavolan päiväkoti jäisivät esityksen mukaanhistoriaan.

Kaupunginjohtaja Jarva puolusti työryhmän tekemää selvitystä. Hänen mukaansa siinä huomioitiin asukkaiden antama palaute. Jarva kiisti, että selvitys olisi tarkoitushakuinen, ja totesi, että päätös on nyt aidosti valtuuston käsissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu