Näin rajusti naisten seksuaalisuus on muuttunut – "Halutaan uusia kokemuksia"

Yhä useammat naiset ovat seksuaalisesti kiinnostuneita toisista naisista, selviää Väestöliiton Finsex-tutkimuksesta. Johanna Erjonsalo / arkisto

Riikka Jokinen

Yhä useammat naiset ovat seksuaalisesti kiinnostuneita toisista naisista, selviää Väestöliiton Finsex-tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan ennen 2000-lukua vain noin viisi prosenttia eri-ikäisistä naisista ilmaisi seksuaalista mielenkiintoa muita naisia kohtaan, vaikka he olivat kuitenkin voittopuolisesti kiinnostuneet miehistä.

Vuonna 2007 noin 25 prosenttia ja vuonna 2015 noin 35 prosenttia alle 30-vuotiaista naisista raportoi seksuaalisesta kiinnostuksestaan miesten lisäksi myös naisiin.

–Tuoreimmat tulokset kertovat merkittävästä, ellei jopa mullistavasta, muutoksesta suomalaisten seksuaalielämässä. Yhä useammat naiset ovat seksuaalisesti kiinnostuneita toisista naisista, Väestöliitosta kerrotaan.

Miehillä vastaavaa muutosta ei ole havaittu.

Suurin muutos on tapahtunut on juuri naisissa, jotka ovat kiinnostuneet seksuaalisesti myös naisista, vaikka heidän pääasiallisena kiinnostuksenkohteenaan ovatkin miehet.

Entistä useammin ostoksilla seksikaupassa."

Viime vuonna kasvoi merkittävästi myös niiden naisten osuus, joilla on ollut esimerkiksi kiihottavaa hyväilyä tai sukupuoliyhteys samaa sukupuolta olevan kanssa.

–Naisten väliset seksuaalikokemukset olivat selvästi yleistyneet. Nuorista naisista noin yksi viidestä kertoi niitä kokeneensa. 1990-lukuun verrattuna luvut olivat jopa kaksinkertaistuneet.

Samasta sukupuolesta hieman kiinnostuneet naiset ovat myös seksuaalisissa asenteissaan vapaamielisempiä ja heillä on enemmän seksuaalista halua, myös yhdyntöihin. He katselevat useammin pornoa ja harrastavat useammin itsetyydytystä.

–Voi sanoa, että heillä on aika usein enemmän intressejä seksuaaliasioita kohtaan kuin muilla naisilla. Monet nuoret naiset toivovat tai hakevat seksuaalielämältään uudenlaisia ja vaihtelevia kokemuksia. Nämä naiset käyvät muita useammin myös ostoksilla seksikaupoissa.

Naisten aikaisempaa suurempi kiinnostus samaa sukupuolta kohtaan selittyy esimerkiksi internetillä, joka on helpottanut aihepiiristä keskustelua ja yhteydenpitoa.

Tutkimus

Finsex-tutkimushanke käsittelee suomalaisten seksuaalisuutta.

Hankkeessa on jo vuosikymmeniä seurattu suomalaisten seksuaalielämässä tapahtuvia muutoksia. Erityisen seurannan kohteena ovat suomalaisten parisuhteissa, seksuaaliasenteissa, seksuaalisessa käyttäytymisessä ja seksuaaliongelmissa tapahtuvat muutokset.

Keväällä 2015 kerättiin Finsex-tutkimuksen uusi vertailukelpoinen väestöaineisto yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa.

Tutkimuksen otantaan kuului 6 000 18–79-vuotiasta miestä ja naista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu