Kaupunki haluaa sup-laudat myös Lappeenrannan keskustaan

Lappeenrantalainen Timo Nordlund kaipaa sataman kehittämistä. Satamassa voisi olla erilaisia tapahtumia tai vaikka huvipuisto, joka houkuttelisi lapsiperheitä. Riina Haapala

Riina Haapala

Uusi asia Lappeenrannan kesässä on myös vuokrattava soutuvene. Lappeenrannan kaupungin markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman naurahtaa, kun kertoo, että tänä kesänä satamasta voi vuokrata kanootin ja pyörän lisäksi myös soutuveneen.

–Viime kesänä kysyttiin soutuveneitä, Rahman kertoo hankinnan taustaa.

Rahmanin mukaan turistit kaipaavat Lappeenrannassa erilaisia aktiviteetteja, jotka ovat lähellä keskustaa. Palveluvalikoimaa ei Rahmanin mukaan ole vielä riittävästi.

–Yksi, mistä on keskustelu, on suppailu. Rauhassa on suppailua, mutta toivottavasti tulee keskustaankin, Rahman sanoo.

–Tässä on pitkä ranta, joten mitä enemmän pystytään tuottamaan tässä palveluja, niin parempi. Ja että olisi myös yksittäiselle matkailijalle palveluja eikä vaan ryhmille, Rahman sanoo.

Rahman uskoo kesästä tulevan hyvä. Venäläisten määrän vähennyttyä kaupunki on panostanut muihin maihin ja nyt turisti-infosta saa oppaita saksaksi, ranskaksi, espanjaksi ja ruotsiksi.

Myös kaupunkilaisten kannattaisi Rahmanin mielestä vierailla matkailuinfossa.

–Voi törmätä kaikkeen, mihin ei ole edes havahtunut. Haluaisin kutsua paikalliset turisti-infoon, josta ohjaamme tutustumaan Lappeenrannan lukuisiin kesäteatteriesityksiin, Rauhan aktiviteetteihin tai vaikka Pulsan asemalle. Turistia voi leikkiä kotikaupungissakin.

–Täällä on paljon uusia, kivoja palveluja ja kohteita. On hienoa, että kesäteatterissa on esityksiä koko kesäksi.

Aiheeseen liittyvää

  1. Lappeenranta saa oman jäätelöpyörän–täällä se liikkuu 24.5.2016 10:20

Kommentoi

Palvelut