Lappeenrantalainen ravintola Kolme Lyhtyä saa pian uudet lasinaluset oluttuoppien alle.
Uudet alustat poikkeavat totutuista, sillä ne ovat kahden lappeenrantalaisen taiteilijan, Sirpa Hynnisen ja Vesa-Ville Saarisen kädenjälkeä.
Alustat ovat syntyneet osana TaideART- hanketta, jonka tavoitteena on löytää taiteilijoille uudenlaisia ansaintakeinoja ja yhteistyömuotoja esimerkiksi yritysten kanssa.
Lasinaluset ovat esimerkki siitä, kuinka taiteilijoiden työtä voidaan hyödyntää yritysmaailmassa.
–Hankkeessa järjestettiin avoin ideakilpailu 2016 vuoden alussa. Toteutettavan idean valitsivat hankkeen ja Eekoon edustajat yhdessä. Taiteilijoiden osaaminen on lähes käyttämätön voimavara yritysmaailmassa, kertoo Eija Mustonen Saimaan ammattikorkeakoulusta.
Ajatus Kolmen Lyhdyn lasinalusista sai alkunsa, kun hankkeeseen osallistuvat taiteilijat ryhtyivät hankkeen alettua pohtimaan, mitä taiteilijat voisivat yhteistyökumppaneiden kanssa tehdä.
Etelä-Karjalan Osuuskauppa (Eekoo) innostui ajatuksesta uusia perinteisen kulttuuriravintolansa lasinaluset.
Hynninen ja Saarinen toteuttivat alustat Eekoon tarpeita kuunnelleen.
Lasinalusissa yhdistyvät Kolmen Lyhdyn värikkääseen historiaan liittyvät tarinat, luonne kulttuuriravintolana sekä ilmapiiri, jossa työntekijät tuntevat asiakkaansa.
–Kuuntelimme kolmen jo eläkkeelle siirtyneen tarjoilijan tarinoita siitä, mitä Kolmessa Lyhdyssä on vuosien varrella tapahtunut. Idea toteutuneeseen aluseen lähti tarinoista, Saarinen kertoo.
Eekoon näkökulmasta TaideART-projekti ja yhteistyö taiteilijoiden kanssa on sujunut erinomaisesti.
–Mielenkiintoisen hankkeen lopputuloksena syntyi uniikki, päivittäiseen käyttöön tuleva taideteos, joka kertoo tarinan ravintolan värikkäästä historiasta. Uskomme uusien lasinalusten olevan myös asiakkaiden mieleen, toteaa Eekoon ravintolatoimialajohtaja Aleksi Vuorinne
Lasinalustat vihitään käyttöön torstaina 6.10.
Taiteilijan ansaintamallit, roolit ja toimeentulo (TaideART) on kuuden kuvataidetta opettavan ammattikorkeakoulun yhteinen hanke, jonka aikana kehitetään ja pilotoidaan taiteilijoille tuotteistamisen keinoja ja ansaintamalleja yhteistyössä työelämän kanssa.
Hanketta rahoittaa Euroopan unionin Euroopan sosiaalirahasto.