Vuoden fiksuin kohde löytyi Vantaalta – Mensa palkitsi

Vuoden 2016 Mensa-palkinto on myönnetty tiedekeskus Heurekalle.

Joonas Alanne

Vuoden 2016 Mensa-palkinnon saa tiedekeskuksen Heureka.

Palkinto myönnetään keskukselle kiitoksena pitkäjänteisestä työstä oivaltamisen ja oppimisen hyväksi.Tiedekeskuksessa vierailee vuosittain keskimäärin 300 000 ihmistä.

Suomen Mensa palkitsee joka vuosi Mensa-palkinnolla yhteiskunnallisesti ansioituneen yhteisön, ryhmän tai henkilön, joka on edistänyt älykkyyden tunnistamista, lahjakkuuden hyödyntämistä, jakanut osaamistaan tai tukenut toiminnallaan merkittävästi asioita, joiden puolesta Mensa toimii.

Viime vuonna palkinnon sai koodauslähettiläs, kirjailija Linda Liukas Edellisvuosina palkinnon on pokannut muun muassa Aku Ankka -lehden toimitus ja opettaja Pekka PeuraNykymuotoisena Mensa-palkintoa ryhdyttiin jakamaan vuonna 2003, sitä ennen valittiin ”Vuoden henkilö” tai ”Vuoden älykkö”.

Suomen Mensa ry

Suomen Mensa ry. perustettiin 1966.

Osa kansainvälistä järjestöä, jonka tavoitteita ovat muun muassaälykkyyden tunnistaminen ja sen hyödyntämiseen liittyvän tiedon edistäminen.

Maailmanlaajuisesti järjestöön kuuluu 125 000 jäsentä, joista Suomessa 3 000.

Jäseneksi voi liittyä, jos saavuttaa Mensan älykkyystestistä paremman tuloksen kuin 98 % muusta väestöstä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu