Lumi tulvii Suomeen vauhdilla – Muistatko nämä huippuvarhaiset talvet?

Lumipyry vaikeuttaa tieliikennettä muun muassa Pirkanmaalla. Kuvituskuva.  Päivi Tuovinen / arkisto

Jari Pietiläinen

Suomeen ennustetaan keskiviikkona Ilmatieteen laitoksen mukaanmelkoista lumimyräkkää. Tulipa lunta paljon tai vähän, todennäköisesti ensilumi sataa pääkaupunkiseudulle juuri keskiviikkona.

Se ei kuitenkaan riko sääennätyksiä, sillä sotienjälkeisinä syksyinä varhaisimmat ensilumet ovat sataneet maahan jo aikaisin lokakuun puolella. Tarkkamuistisimmat nykysuomalaiset saattavat yhä muistaa, että syksyllä 1973 saatiin ensilumi Helsinkiin erityisen varhain, jo 11. lokakuuta.

Sen jälkeen hopeatilaa pitääkin Ilmatieteen laitoksen ensilumitilastoissa hallussaan peräti kolme päivämäärää: sekä vuosina 1959, 1992 ja 2003 ensilumi satoi Helsinkiin kunakin vuonna samana päivänä eli 25. lokakuuta.

Varhaisimmat pysyvät lumet saatiin helsinkiläisten niskaan 9. marraskuuta 2002. Toista sijaa pitää itsellään kaksi päivämäärää, sillä varsin aikaisin pysyvä lumi saatiin marraskuussa 1965 ja 1973. Silloin pysyvä lumi tuli 15. marraskuuta.

Varsin erikoinen sen sijaan oli talvi 2007–2008, jolloin pysyvä lumipeite saatiin kahteen otteeseen – mutta vain yhdeksäksi päiväksi kerrallaan. Muu aika talvesta vietettiin sananmukaisesti mustissa merkeissä, sillä lunta ei tuona talvena ollut maassa lainkaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu