"Tajusin, että tyttö on kuollut" – Suru lapsen kuolemasta ei katoa koskaan

PYHÄINPÄIVÄ Tarja Ketonen menetti tyttärensä A-viruksen aiheuttamaan kurkkutulehdukseen 30 vuotta sitten. Silti hän sytyttää tänä viikonloppunakin Jasminelle kynttilän.

Yksivuotiaana kuolleen Jasminen kuva on kunniapaikalla. -Sanon aina, että minulla on neljä lasta. Siihen ovat myös aikuiset lapset tottuneet, Tarja Ketonen sanoo. Tarja Heikkonen

toimittaja

Oli uuden vuoden aatto. Uuteen rivitalokotiin muuttanut Tarja Ketonen ajatteli elävänsä onnellisinta aikaa. Jasmine oli vuoden ja 3 kuukauden ikäinen, Pauline 4-vuotias. Ketonen ajatteli jatkaa vielä äitiyslomaa. Kunnes tapahtui odottamatonta.

Jasminelle oli noussut iltaa kohden pieni kuume. Tytöt menivät normaalisi nukkumaan.

Kun äiti heräsi aamukahville ja lähti yläkertaan herättelemään Jasminea, ei hän reagoinut mitenkään. Nostaessa hän oli kuin nukke, jäykkä ja toinen puoli oli sinertynyt.

–Tajusin, että tyttö on kuollut. Suurin onni oli kääntynyt pahimmaksi painajaiseksi.

Puhelinyhteydet eivät uudessa talossa vielä toimineet, ei naapureillakaan. Piti etsiä toimiva puhelin lähimmästä omakotitalosta. Poliisiauto tuli ja ruumisauto.

Myöhemmin tutkimuksissa ilmeni kuolinsyyksi A-viruksen kurkkutulehdus, joka oli salvannut hengen.

Ketonen työskenteli ravintolapäällikkönä. Hän ilmoitti kuolinpäivänä haluavansa sairauslomaa. Työnantaja ei antanut, vaan piti mennä seuraavana päivänä töihin.

–Tein työtä robottimaisesti. Vasta myöhemmin, kun työnantaja kysyi miten jaksan, silmissä musteni. Mieheni vei lääkäriin. Sain rauhoittavia lääkkeitä. Surin enkä syönyt mitään pitkään aikaan. Laihduin kuukaudessa 7 kiloa.

Ketosen mies ei kyennyt puhumaan lapsen kuolemasta, vaan sulkeutui kuoreensa. Ketonen hoiti itse kaikki hautajaisjärjestelyt.

Hautajaiset olivat isot ja kauniit. Silti, vasta 30 vuotta myöhemmin, on aikaa käydä muistot läpi.

–Lapsiperhe ei voi olla mikään surutalo.

Perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa. Myöhemmin tuli avioero.

–Pauliina on 32, Patrik 26 ja Joakim 25, ja minulla on myös lapsenlapsia.

–Silitän Jasminen poskea kuvasta, kun menen nukkumaan. Sanon edelleen, että minulla on neljä lasta.

Omien kokemustensa pohjalta Tarja Ketonen toteaa, että lapsen tai muun läheisen menettämisen suru pysyy aina. Vuosien saatossa suru tulee arkiseksi. Siitä voi puhua romahtamatta.

Ketonen havaitsi, että sureva jätetään helposti yksin, surevaa ei osata tukea.

–Kuolema on luonnollista, silti siihen ei osata suhtautua. Ei uskalleta sanoa mitään, kun ei tiedetä mitä sanoa. Moni luulee, että sureva haluaa olla yksin. Se ei aina pidä paikkaansa. Hautajaisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeitä sureville, mutta kun ne ovat ohi, sureva jää tyhjyyteen. Sureva käpertyy helposti suruunsa.

–Ikävintä oli, että kaksi kuukautta hautajaisten jälkeen työseminaarissa kukaan työkaveri ei uskaltanut tulla lähelle. Istuin yksin penkkirivissä, muut muilla penkkiriveillä.

Miten Ketonen sitten neuvoisi lohduttamaan surevaa?

– Sanoja ei tarvita. Pelkkä kosketuskin riittää. Kosketus jo lohduttaa. Lohduttaudun jo sillä, että jokaisella on aikansa.

Nykyisin Ketonen työskentelee kiinteistövälittäjän Kaisa Liskin yrityksessä.

Läheiset ovat tärkeitä, harrastuksista metsässä kävely ja golfin peluu.

Lue myös: Mitä kysyisit Jumalalta, jos lapsesi kuolisi? – Väitöskirja: "Useimmat kysyvät, miksi"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu