Uusi keräilytavaran liike aukeaa Lappeenrannassa

Matti Rajantie. Heikki Kemppainen

Heikki Kemppainen

Lappeenrannan keskustassa aukeaa torstaina 24. marraskuuta uusi keräilytavaran erikoisliike Retro second hand shop.

Liike on Wilhunkulmassa10. tammikuuta saakka, mutta jos liike kantaa, sitä jatketaan, keräilijä Matti Rajantie vakuuttaa.

Myynnissä on pienoismalleja autoista, moottoripyöristä, vanhojen bensa-asemien tavaroista. Tarjolla on myös harvinaisia kitaroita 1950-luvulta, Beatles-levyjä, julisteita.

- Kun täytin 66, päätin, että nyt loppuu kerääminen paitsi Beatlesin, joten myyn osan keräämistäni esineistä pois, hän kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu