VIIHDE Jukka Lindström ei uskonut, että Suomessa voisi tehdä Noin viikon uutisten kaltaista ohjelmaa.
Noin viikon uutisia juontava Jukka Lindström muutti Lappeenrantaan nelivuotiaana. Lappeenranta oli hänen mukaansa hyvä paikka kasvaa.
Erityisesti sen 1990-luvun aktiivinen punk- ja rockskene on vaikuttanut Lindströmiin.
– Me hommasimme keskustasta itsellemme soittokämpän ja viikonloppuisin siellä pyöri kaikenlaista jengiä. Sieltä on lähtöisin paljon tyyppejä, jotka edelleen tekevät musiikkia tai jotain luovaa, Lindström kertoo ja mainitsee esimerkkinä juuri Suomi-palkinnon saaneen Laineen Kasperin.
– 1990-luvulla Lappeenrannassa oli sellainen täysin kunnan isistä riippumaton, viriili musiikkiskene. Pelastimme itse itsemme toimettomuudelta, Lindström kuvailee.
Lindström on taustaltaan toimittaja. Noin viikon uutisia Lindström päätyi tekemään, kun tuottaja Juha Lahti kertoi, että hänellä on ohjelmaidea ja kysyi Lindströmiä mukaan.
Kun Lindström ei innostunut, Lahti kysyi, millaista ohjelmaa tämä tekisi, jos saisi itse päättää. Yhdysvalloissa pyörivää The Daily Showta seuraava Lindström sanoi, että ohjelmassa pitäisi olla hänen näköistään komiikkaa.
– Minua kiinnosti sen huumori. Se oli vähän sarkastista ja kommentoivaa ja se muoto, kun näin, että se tulee stand up -taustasta, Lindström kertoo.
Lindström sanoo pitkään ajatelleensa, ettei Suomessa voisi tehdä vastaavaa. Kokeilun ja pilotin kautta ohjelma kuitenkin tuli ulos marraskuussa 2014.
Ohjelmaa tekee Lindströmin lisäksi yksi taustatoimittaja ja neljä käsikirjoittajaa. Kirjoittajat ovat stand up -koomikoita, mikä oli myös Lindströmin ehto ohjelman teolle.
– Valitsin stand up -koomikoita, koska tiesin, että he ovat hyviä kirjoittamaan vitsejä ja tuollainen ohjelma kaipaa niitä paljon.
Lindström on tehnyt itsekin stand up -komiikkaa vuodesta 2005. Sitä hän alkoi tehdä, kun häntä kiehtoi se, miten stand up -koomikot kirjoittavat juttunsa niin, että ne vaikuttavat improvisoiduilta.
Lindström kävi stand up -keikalle Lappeenrannassa pari viikkoa sitten. Samalla reissulla hän päätyi vanhalle lukiolleen, Lappeenrannan lyseon lukiolle kertomaan ohjelman tekemisestä. Lukiolainen Juho Silventoinen olisi halunnut keikalle, mutta ei päässyt, koska oli alaikäinen. Niinpä hän järjesti Lindströmin koululle puhumaan. Lindströmin iloitsee siitä, että paikalla oli paljon opiskelijoita, vaikka hän olikin eksyä.
– Suunnistin omien aikojen opettajanhuonetta kohti, mutta eihän siellä enää mitään opettajanhuonetta ollut, hän nauraa.