Lappeenrantalainen yrittäjä pettyi pop-up-myymälään: "Vähän on ollut pettymys"

Matti Rajantie on myynyt pop-up-liikkeessään keräilytavaroita. Heikki Kemppainen

Heikki Kemppainen

Joulun ja uudenvuoden tienoilla Lappeenrantaa ovat värittäneet monet pop-up-myymälöiden näyteikkunat.

Moni näistä lyhytaikaisista myymälöistä sulkee ovensa piakkoin tai on jo sulkenut. Muutamat kuitenkin harkitsevat jopa pysyvää jäämistä Lappeenrantaan.

Yksi mahdollisista pysyvistä liikkeistä on Virkkukoukkunen, joka on jatkanut vuokrasopimusta Kauppakadulla elokuun loppuun.

– Haluaisimme jäädä pysyvästi, myyjä Pirjo Miikki kertoo.

Hänen mukaansa joulukauppa meni tosi kivasti, lappeenrantalaiset tunsivat tuotteet ja tarkoituksena on seurata kevään ajan, voisiko Virkkukoukkusen myymälä jäädä pysyvästi Lappeenrantaan.

Toinen tyytyväinen pop-up-myymälä on ollut IsoKristiinan Markkinasirkus, joka myy kodin sisustus- ja käyttötavaraa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä joulumyyntiin ja vuokrasopimusta on jatkettu vuoden loppuun, myyjä Tiina Tyyskä Markkinasirkuksesta kertoo.

Markkinasirkuksen tarkoituksena oli ensin olla IsoKristiinassa vain jouluun asti.

Marraskuun lopulla Wilhunkulmaan avautui Marjamaan joulunajan Forest Shop, joka lopetti viime viikolla.

Wilhunkulmaan, Teerenpelin ja Café Violetin rakennukseen, avautui marraskuun lopulla myös keräilytavaran erikoisliike Retro second hand shop, jota vetää keräilijä Matti Rajantie Hänen liikkeensä on auki tammikuun loppuun.

– Vähän on ollut pettymys, hän harmittelee. – Ihmisillä ei ole rahaa, joten kalliita tuotteita ei mene. 10–50 euron hintaiset tavarat menevät, eivät sen kalliimmat.

Rajantiellä on ollut myynnissä useita erilaisia kitaroita hintaluokassa 250–3000 euroa.

– Yhtään kitaraa ei mennyt, hän kertoo.

Hän miettii, että tällaisille keräilytuotteille netti voi olla parempi myyntikanava kuin kivijalkaliike.

– Venäläisiä on käynyt vähän ja he käyttävät rahaa äärettömän tarkkaan. He eivät osta turhakkeita.

Rajantien mukaan liikehuoneistoja pop-up-myymälää varten saa Lappeenrannassa nyt erittäin helposti. Vuokrat vaihtelevat 350–1500 euroa kuukaudessa, hän kertoo.

– Talolle on huono, että on tyhjiä liikehuoneistoja, hän selventää kiinteistöjen omistajien halukkuutta vuokrata liiketilojen lyhytaikaisille myymälöille.

Maria Drockilan kynttiläpaja on auki viimeistä päivää 18.1. IsoKristiinassa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut