Mokoma esiintyy Lappeenrannan kaupunginteatterissa

Mokoma. Sony Music

Heikki Kemppainen

Viime vuoden lopulla Mokomajulkaisi akustisen Laulurovio-albumin ja lähti akustiselle levynjulkaisukiertueelle. Konsertit Helsingin Aleksanterin teatterissa, Espoon Sellosalissa, Tampereen TTT-Klubilla (kaksi konserttia), Seinäjoen Kaupunginteatterissa, Turun Logomossa ja Rauman Brummissa olivat kaikki joko loppuunmyytyjä tai lähes loppuunmyytyjä.Mokoman akustisten keikkojen kysyntä ja suosio ylittivät kaikki odotukset syyskaudella – siksi yhtye jatkaa akustisia esiintymisiään nyt vielä muutaman lisäkeikan verran helmikuussa 2017.

- Saimme syksyn mittaan kokea mahtavia tunteita. Korkeakulttuurille omistetuissa saleissa esitetyt akustiset keikat olivat huikeita, jopa hartaita. Oli todella hieno kokemus nähdä ihmisten oikeasti hiljentyvän ja keskittyvän kuuntelemaan musiikkiamme,hämmästelee Mokoman kitaristi Kuisma Aalto

- Nyt helmikuussa jatkamme taas akustista runonlaulantaa, ja luvassa on taas reilu annos taidemusiikkia ja standup-komiikka. Toinen elementti itkettää ja toinen naurattaa - kannattaa tulla paikalle todistamaan kummin päin se meidän tapauksessa menee, jatkaa kitaristi arvoituksellinen pilke silmäkulmassaan.

Mokoma esiintyy Lappeenrannan kaupunginteatterissa 15.2.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu