Näillä yksinkertaisilla neuvoilla pärjäät työmarkkinoilla – "Valitettavasti moni kaatuu mieluummin sohvalle pöljäviihteen vangiksi"

TYÖELÄMÄ Sarjassa ammattilaiset kertovat, mitä omalle alalle kuuluu.

Jari Salminen kaipaa keskustelua työntekijöiden vastuusta. - Pitäisi puhua työntekijän vastuusta työnantajaa kohtaan, mutta myös vastuusta muita työntekijöitä kohtaan ja erityisesti vastuusta itseään kohtaan, hän sanoo. Else Kyhälä

Teija Varis

Työelämän tavoitteet tiukentuvat vuosi vuodelta ja esimiehiltä edellytetään yhä parempaa suoriutumista. Tasapuolisuuden nimissä on syytä nostaa esiin myös työntekijän vastuu, sanoo yritysvalmentaja ja esimieskouluttaja Jari Salminen, joka on väitellyt tohtoriksi muutosjohtamisesta ja johtamisviestinnästä Turun Kauppakorkeakoulusta.

Salmisen mukaan työntekijän oikeuksista on puhuttu paljon, mutta työntekijän velvollisuuksista ja vastuista ei ole ollut oikein sopivaa puhua.

–Vanhassa sosiaalibyrokraattisessa maailmassa oli mahdollista ajatella, että on pelkästään yhteiskunnan ja työnantajan vastuulla huolehtia, että työntekijä saa työtä ja muut elämisen edellytykset. Aika on kuitenkin väistämättä ajanut tämän ajattelun ohi. Olemme tulleet tilanteeseen, jossa jokaisen on otettava itse vastuuta työllistymisensä edellytyksistä, hän sanoo.

Onko liikaa vaadittu, että jokainen lukisi omalla ajallaan 2–3 ammattiaan koskevaa artikkelia viikossa?

Maailman muuttuessa työsuhteet ovat muuttuneet epävarmemmiksi ja lyhemmiksi, ja yhä useampi työskentelee uransa aikana monessa eri ammatissa. Selviytyäkseen jokaisen on Salmisen mukaan pidettävä huolta työkyvystään ja osaamisestaan. Hän kysyy, pitääkö kaiken ammatillisen koulutuksen olla työnantajan kustantamaa vai voisiko omaa ammattitaitoaan kehittää vapaa-ajallakin.

–Onko liikaa vaadittu, että jokainen lukisi omalla ajallaan esimerkiksi 2–3 ammattiaan koskevaa artikkelia viikossa? Kannattaisiko opetella jokin uusi kieli, jolla turvata työllistyminen tulevaisuudessa? Kiinan kielen osaajista esimerkiksi on jatkossa kasvava kysyntä. Valitettavasti moni hyvinvointivaltion laiskistama ihminen kuitenkin kaatuu mieluummin sohvalle pöljäviihteen vangiksi, Salminen harmittelee.

Hän peräänkuuluttaa innostumista. Motivoituminen edellyttää, että työntekijä pystyy ymmärtämään, mihin laajempaan kokonaisuuteen tekeminen liittyy, ja että hän kokee olevansa tärkeä osa työyhteisöä.

–Valitettavasti edelleen vallalla olevat jäykät johtamismallit eivät usein tue näitä mahdollisuuksia. Edelleen sovelletaan liian usein 1900-luvun mekanistisia johtamisoppeja 2010-luvun muuttuneeseen maailmaan.

Puhe paskaduuneista on lopetettava.

Oletus, että joku muu on vastuussa omasta työllistymisestä, johtaa Salmisen mukaan motivaatio-ongelmiin. Hänestä on kuitenkin hyvä muistaa, että työtä on runsain mitoin tarjolla tulevaisuudessakin.

–Noin 100 000 suomalaista poistuu vuosittain eläkkeelle, ja hyvistä tyypeistä on huutava pula jatkossakin. Menestys työmarkkinoilla edellyttää vastuun ottamista omasta ammattitaidosta ja sen jatkuvasta kehittämisestä.

Salminen korostaa, että työhön on osattava suhtautua ammattilaisen tavoin. Puhe paskaduuneista on lopetettava.

–Hyvin tehty työ kyllä huomataan ennemmin tai myöhemmin, hän sanoo.

Kun työntekijälle asetetaan tavoitteita, on työnantajan Salmisen mukaan huolehdittava siitä, että laitteet, osaaminen, työn organisointi ja muu johtaminen on laadukasta ja että sähläämisen määrä on mahdollisimman vähäistä.

–Lapin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 20 prosenttia suomalaisten työajasta kuluu sähläämiseen, joka on usein seurausta huonosta johtamisesta. En ole kuitenkaan tavannut ketään, jonka mielestä juuri sählääminen olisi työn parasta sisältöä, Salminen huomauttaa.

Hän on myös huomannut, että ihmiset reagoivat työpaikan epävarmuuteen eri tavoilla.

–Toisia epävarmuus kannustaa, toiset lamaantuvat. On aika helppoa sulkea silmät ja luottaa siihen, että joku muu ottaa vastuun omasta työllistymisestä ja elämästä.

Salmisen mukaan erinomaisia keinoja motivoida työntekijöitä ovat oikeudenmukaisen korvauksen lisäksi osallistaminen, kunnioittaminen, riittävän palautteen antaminen ja huolehtiminen siitä, että työntekijän työssä onnistumisen edellytykset ovat kunnossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu