Pulsan aseman kesäteatteriin kaksi ensi-iltaa

Mauno Terävä Peer Gyntin roolissa.  Maaria Jokimies

Heikki Kemppainen

RATA-Ryhmä valmistautuu neljänteen teatterikesäänsä Lappeenrannassa Pulsan asemalla. Tulevana kesänä nähdään kaksi erilaista näytelmää.

Kesäkuun 9. päivä nuotiopiirillä nähdään lappeenrantalaisen Petter Sairasen esikoisromaanin, Sähköllä valaistu talo, kantaesitys näyttämöllä. Romaanin dramatisoinnista yhdessä Sairasen kanssa vastaa näytelmän ohjaaja Aapo Stavén. Nuotion ympärille rakennettua näytelmää kokeiltiin Pulsassa ensimmäisen kerran viime kesänä. Tuolloin näytelmänän oli Veikko Huovisen Siintävät vuoret. Myös Sähköllä valaistu talo jatkaa ihmisen luontosuhteen ja toisen ihmisen kaipuun pohtimista sekä uudenlaisen kesäteatterimuodon etsimistä. Näyttämöllä nähdään Aapo Stavén ja Taijatuuli Louhivuori. Sähköllä valaistu talo -näytelmän katsomossa on rajallinen määrä paikkoja, joten liput kannattaa varata ennakkoon. Näytöksiä on kesäkuun aikana yhteensä kymmenen.

RATA-Ryhmän kesän toinen ensi-ilta on Henrik Ibsenin klassikkoteos Peer Gynt. Peer Gynt on tänä vuonna 150 vuotta täyttävä maailmankirjallisuuden särmikäs kulmakivi, joka on tarjonnut pureskeltavaa teatterintekijöille ja yleisölle koko olemassaolonsa ajan. Pulsan asemalla nähtävässä Peer Gynt -tulkinnassa RATA-Ryhmä haastaa itseään entistä pitemmälle musiikillisen kerronnan maailmaan. Mariina Niittymäen ja Seppo Äikkään johdolla koko kahdeksanhenkinen näyttelijäryhmä soittaa ja laulaa Peer Gyntin läpi ihmeellisen elämän.

Musiikkinäytelmän sovituksesta ja ohjauksesta vastaa aiempien Pulsan esitysten tapaan Aapo Stavén. Kymmenien roolihahmojen puvustuksen suunnittelee ja toteuttaa Ella Silvennoinen. Peer Gyntiä esittää nuori lahjakkuus Mauno Terävä. Muissa rooleissa nähdään Saara Östman, Heidi Haiko, Aila Nikunen, Marika Spencer, Ossi Välimäki, Mariina Niittymäki ja Seppo Äikäs. Peer Gynt on ensi-illassa Pulsan asemalla 21.7. Elokuulle jatkuvia esityksiä on yhteensä kolmetoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut