Uskaltaako petotyöntekijä tiikerin häkkiin? Tällaista on työ Korkeasaaressa

TYÖELÄMÄ Sarjassa ammattilaiset kertovat, mitä omalle alalle kuuluu.

Jonne Stenroth on opetellut tunnistamaan tiikerit raidoistaan. –¿Tiikerin tuntee raidoistaan ja leopardin pilkuistaan. Ne ovat kuin ihmisen sormenjälki, jokaisella erilainen. Kari Pekonen

Teija Varis

Jonne Stenrothilla on monen nuoren unelmatyö: hän hoitaa Korkeasaaren eläintarhassa maailman hurjimpia kissapetoja.

Stenroth tuli töihin Korkeasaaren kolme vuotta sitten. Lähes yhtä pitkään hän on toiminut petoryhmässä ja vitsailee ”jämähtäneensä” erityisesti tiikerien hoitajaksi. Ilmeistä on, että työ on hänelle hyvin mieluinen.

–Kun eläinten kanssa työskentelee joka päivä, niin totta kai niihin kiintyy, hän sanoo Kissalaaksossa, amurintiikerien tarhan edessä.

Tarhassa asuu 4-vuotias naarastiikeri ja kolme vuoden ikäistä pentua. Ne elävät emonsa kanssa kaksivuotiaiksi, kunnes emo haluaa ne pois tontiltaan. Vieroittumisen jälkeen ne siirretään johonkin toiseen eläintarhaan.

Onko tiikerinpennuista luopuminen vaikeaa?

–Onhan se, mutta toisaalta on kiva, että ne pääsevät niin sanotusti omaan kotiinsa, toiseen eläintarhaan, ja saavat aloittaa aikuisen elämänsä, hän sanoo.

Stenroth luonnehtii tiikereitään rauhallisiksi ja leppoisiksi tapauksiksi, jotka tunnistavat hoitajansa. Kyse on molemminpuolisesta suhteesta, joka rakentuu ajan kanssa.

–Tutustumiseen kuuluu, että höpöttelen niiden luo mennessäni, jotta tulen tutuksi ja eläimet tietävät mitä teen. Kun tunnetaan puolin ja toisin, elämä on molemmille stressittömämpää.

Kissapetojen hoitajan työpäivä alkaa aamuseitsemältä, jolloin eläimet ovat aktiivisimmillaan. Ensimmäiseksi Stenroth kiertää tarhat ja katsoo, että eläimet näyttävät terveiltä ja kaikki on hyvin. Ohimennen vilkaisu ei riitä, vaan hän katsastaa jokaisen yksilön.

–Tervehdin heitä ja tiikerit tervehtivät takaisin puhisemalla.