Imatralainen Veera Vento taistelee viikonloppuna paikasta tangokuningatarkisan finaaliin

laulaja Veera Vento on valittu myös Iskelmäparatiisi -laulukilpailun finaaliin.

Kesän kilpailut jännittävät Veera Ventoa, mutta hän kertoo etenevänsä jalat maassa vaihe vaiheelta. Lehdistökuva

Ulla Ora

Imatralaisella Veera Vennolla, 19, on edessään tapahtumien kesä. Viikonloppuna hänet valittiin Iskelmäparatiisi -laulukilpailun finaaliin, joka mitellään 10. kesäkuuta Iskelmäparatiisi-festivaaleilla Ikaalisissa. Se tulee myös suorana lähetyksenä MTV:n verkossa. Sen lisäksi Veera Vento on valittu tangokuningatarkilpailun semifinaaliin, josta finalistit valitaan 27.5. Tangokuningatarkilpailuiden finaalipaikkaa tavoittelee yhteensä 32 naista ja 32 miestä.

– Vähän jännittää jo tulevat koitokset, mutta etenen jalat maassa vaihe vaiheelta.

Kilpailuiden lisäksi laulajattarella on keväällä lakkiaiset, joita juhlitaan Imatralla.

Laulaminen on kulkenut nuoren naisen mukana lapsuudesta lähtien.

– Opin ensin laulamaan, ja sitten puhumaan, hän kertoo.

Kolmannella luokalla Veera Vento pääsi mukaan The Sound of Music -musikaaliin, josta esiintyminen alkoi. Vuosina 2013 ja 2014 laulajatar osallistui Tango Nuori tähti -kilpailuihin ja pääsi molempina vuosina finaaliin. Vuonna 2014 tuli voitto.

– Olen esiintynyt koko kouluaikani koulun juhlissa ja yksityistilaisuuksissa. Tango Nuori -tittelin jälkeen esiintymisiä on ollut myös Imatran ulkopuolella, muun muassa Seinäjoella.

Veera Vento ei halua luokitella musiikkimakuaan.

– Laulan melkeinpä kaikkea, en kuitenkaan heavya tai muuta hyvin raskasta musiikkia. Laulut valitaan yleisön mukaan, mutta joskus olisi haaveena tehdä itse musiikkia, tosin sen tyylistä en ole vielä täysin varma. Eniten pidän iskelmän ja popin laulamisesta, myös popballadit ovat minulle mieluisia. Pääasia on se, että saan laulaa.

Vento työskentelee opintojen ohella Imatran McDonald’s apulaisvuoropäällikön tehtävissä. Tulevaisuudessa on tarkoitus opiskella kaupallisen alan tutkinto. Vento pitää ovet avoinna myös musiikinopiskelulle, mutta tällä hetkellä hän panostaa musiikkiin toistaiseksi harrastuksena.

– Etenen laulajana jalat maassa. Kilpailuiden hyvä puoli on se, että niissä pääsee esiintymään suurelle yleisölle.

Tämän vuoden tangokilpailuissa on vahva edustusjoukko eteläkarjalaisia. Veera Vennon lisäksi Tangojuniori -semifinaliin pääsi Iida Männistö Imatralta. Tangonuori -semifinaliin ylsi Janina Valkki Ruokolahdelta ja tangoseniorisemifinalisti Teija Immonen nousi saavutukseenImatralta.

Tangokuningatar Finaali kilpaillaan Seinäjoen Tangomarkkinoiden Kisa -Areenalla torstaina 6.7. klo 19 alkaen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu