"Kerran oltiin Myllysaaressa tekemässä hamppareita polttariväelle" – Lappeenrannan rakastetuin grilli ei uudistu kuin pakon edessä

RAVINTOLAKISA Tuen Grilli on jälleen ykkönen.

Lappeenrannan parhaan pikaruokapaikan kruunu kuuluu kiistatta Tuen Grillille tänäkin vuonna.

– Tuntuu tosi hyvälle. Yhtä ylpeitä oltaisiin, vaikka voitettaisiin sata kertaa putkeen, Laura Paukkunen hymyilee.

24-vuotisen taipaleen halkonut Kaukaan ihme on myös kiitollinen kilpailijoistaan.

– Siinä mielessä olen outo yrittäjä, että pidän uusia ravintoloita hyvänä juttuna. Ihmiset syövät nykyään sen verran usein ulkona, että varmasti ehtii käydä meillä ja Burger Kingissä.

SaiPan tukiasemana tunnetulla grillillä riittää säpinää ympäri vuoden ja vuorokauden. Erityisesti lounasaikaan ja kesäisin on tungosta.

– Ja kyllä meillä omat vakkarivieraamme on.

Puolentoista vuoden takainen Sami Hedbergin Grillit Huurussa -ohjelma houkutteli väkeä ympäri Suomea – ja mahdollisti viisi uutta työpaikkaa, mistä Paukkunen on erityisen iloinen.

– Se oli hullu kevät. Olin raskaana, Titta-siskon jalka oli poikki, ja äiti Aila oli jo eläkkeellä. Luvattiin silloin työntekijöille jalkahierontaa, jos tästä selvitään!

Tuen Grilli ei ole kokenut tarvetta uudistua vain uudistamisen ilosta. Remontti tehtiin, jotta asiakkaat mahtuisivat istumaan, ei ulkonäköseikoista. Ruokalistakin on pysynyt samana.

– Ollaan vähän hitaita muuttumaan. Visa Electron -kortinlukijan hommaamiseen meni aikansa, Paukkunen naurahtaa.

– Mutta on se tavallaan ollut valttikorttikin, ettei hyvää tarvitse muutella. Australiassa käydessäni innostuin bataattiranskalaisista, ja otettiin ne sitten meillekin tekoon. Ovat käyneet kaupaksi hyvin!

Vetovoimaisia herkkuja ei tarvitse kauaa miettiä. Matkalaiselle suositellaan hampurilaista, vedyt kun ovat torikioskien bravuuri.

– Tuplatulinen on saanut asiakkaiden suussa oman katunimensä: Tuen tulinen.

Uuttakin on vireillä. Liikkuva Tuen Kiesi on saanut buukkauksia jokaiselle kesäviikonlopulle.

– Käytiin Itä Räpäyttää -festareilla ja mennään LPRHCFestille. Meitä on pyydetty synttäreille ja häihin Mikkeliin saakka.

– Kerran oltiin polttareissa Myllysaaressa tekemässä hamppareita. Kiesistä tulee sellainen vanhanaikainen nakkikioskifiilis.

Paras pikaruokapaikka

Tuen Grilli 535

Kauppatorin kahvikioskit 191

Fafa’s 166

Iskender 127

Seven Grilli 79

Subway 62

Hesburger 44

Kotipizza 42

McDonald’s 40

Picnic 19

Rax Buffet 18

TolppaGrilli 9

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut