Näin kansan enemmistö suhtautuu soittokellon rimputteluun – kuulutko sinä siihen?

Samoilla väylillä liikkuvien pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kommunikointi ja toistensa huomioon ottaminen liikenteessä on tärkeää. Helppo keino ilmoittaa itsestään muille ja ehkäistä vaaratilanteiden syntymistä on soittokellon rimpauttaminen, muistuttaa Liikenneturva.

Liikenneturva on tutkituttanut, miten suomalaiset suhtautuvat soittokellon käyttöön. Enemmistö pitää sitä myönteisenä ja toivoo soittokellon käytön lisääntyvän.

Peräti kolme neljästä vastaajasta on sitä mieltä, että olisi hyvä, jos pyöräilijät kilauttaisivat kelloaan nykyistä useammin.

Tutkimuksen teki TNS Gallup vuonna 2015. Kaikkiaan haastateltiin 1005 henkilöä. Heistä autoilijoita oli 794 eli 79 prosenttia.

Vain harvaa soittokellon kilautus suututtaa. Noin yksi kymmenestä vastanneesta kertoo, että pyöräilijän kellon soitto saa suutahtamaan.

–Tulokset kertovat, että ihmiset ymmärtävät kellon tarkoituksen. Soittokellon kilahdusta ei pidäkään ottaa itseensä, vaan sen käyttäminen on muista tienkäyttäjistä välittämistä. Huomioin sinut – huomioi sinä minut, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa toteaa.

Liikenneturva kampanjoi parhaillaan bussipysäkkien turvallisuudesta. Polkupyöräilijän on pysäkin kohdalla annettava esteetön kulku linja-autoon nouseville tai kyydistä poistuville, mikä edellyttää vauhdin hiljentämistä hyvissä ajoin.

–Soittokelloa voi myös hyödyntää linja-autosta poistuvien matkustajien kohdalla, vaikka pyöräilijällä toki väistämisvelvollisuus onkin. Kellonsoitto kuitenkin saa bussista jalkautuvat ihmiset katselemaan ympärilleen, Piippa vinkkaa.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut